Ahvenanmaa | Uusi Suomi Puheenvuoro
Entinen Moskovan-suurlähettiläs, diplomaatti Hannu Himanen.on todennut, että Suomi voisi sulkea Maarianhaminassa sijaitsevan Venäjän konsulaatin. Venäjä on pitkin kevättä tehnyt Suomelle monen näköistä kiusaa, esimerkiksi jäädyttänyt Suomen Moskovan- ja Pietarin-edustustojen pankkitilit. Tuorein esimerkki on Suomen Pietarin-konsulaatin Murmanskissa ja Petroskoissa sijaitsevien toimipisteiden sulkeminen. Maarianhaminan-konsulaatin sulkeminen on tullut Suomelle ajankohtaiseksi Himasen mukaan juuri sen seurauksena, että Venäjä on ilmoittanut Suomen toimipisteiden sulkemisesta. Venäjän konsulaatti Ahvenanmaalla perustettiin vuonna 1940. Solmittu sopimus oli Neuvostoliiton sanelema, ja Suomen oli pakko allekirjoittaa se hävityn talvisodan jälkeen. Maarianhaminan-konsulaatti on yksipuolinen etu, joka Suomi pakotettiin hyväksymään vuonna 1940, Himanen sanoo. Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen konsulaatti on kuitenkin jäänyt Maarianhaminaan. Suomi voisi rauhallisesti kertoa, että vuoden 1940 sopimuksen perusteet ovat kadonneet, eikä Venäjän konsulaatilla ole mitään legitiimiä tehtävää Maarianhaminassa. (lähde: YLE- Kansainvälinen politiikka)
Olen muutaman kerran tehnyt muutaman tunnin tutustumismatkoja laivalla Maarianhaminaan Ahvenanmaalle. Yhdellä matkalla osallistuin jopa 2 tunnin erinomaiseen kiertoajaluun.
Folke Sjölund ”Åland – Marienhamn Guide” (Kuultokuva 1972) lainaus sivulta 8: ”Ahvenanmaa on itsehallinnollinen maakunta, jolla on oma lippu. Ahvenanmaa sai lopullisen itsehallinnon Kansainliitossa tehdyllä päätöksellä 1922. Itsehallinto on ahvenanmaalaisten nauttiman kansallisuussuojan käytännöllinen edellytys. Ahvenanmaa on yksikielisesti ruotsinkielinen maakunta muutoin kaksikielisessä Suomessa. Itsehallinto merkitsee sitä, että ahvenanmaalaiset itse pääasiassa hoitavat omat sisäiset asiansa, vaalivat omaa kieltään ja kulttuuriaan ilman ulkopuolista sekaantumista. Maakunta toimii Pohjoismaiden Neuvostossa ja sillä on oma Pohjola-yhdistyksensä.”
Pekka Nevalainen ”Kulkukauppiaista kauppaneuvoksiin – Itäkarjalaisten liiketoimintaa Suomessa” (SKS 2016), josta lainaus sivulta 66: ”I. K. Inha ulotti 1894 tutkimusretkensä myös Vienan pohjoisosiin, niin kuin karurantaisten järvien Kiestinkiin asti. Pääjärven etelärannalta hän osautui Sohjanansuun kylään kirjoitti kokemuksistaan: Omituista on, että juuri tämä pohjoisin osa Vienan Karjalasta tekee kauppojaan meidän maamme eteläisimmissä osissa, aivan merimaassa. Ruotsin kielen taito ei sen vuoksi ollut Kiestingissä harvinainen. Inhan ihmettelemää seikkaa on syytä pohtia pohjia myöten. Äkkipäätä ajatellen vaikuttaa epäkäytännölliseltä ja höhlältä se, miten Vienan kaikkein pohjoisimmista laukkukauppakunnista kuljettiin Suomessa niin etelään kuin vain pystyttiin, jopa Ahvenanmaan saaristoon asti… Kiestingin ja Oulangan laukkukauppiaiden tärkeimmät, kaukaiset kiertoseudut – Ahvenanmaa, Uudenmaan lääni ja Turun saaristo-olivat sinänsä mitä vauraimpia rintamaita… Erityisesti Ahvenanmaan täysin ruotsinkielisessä ympäristössä osa vienankarjalaisista halusi muuttaa rajuin ottein identiteettinsä ja hahmonsa. Heitä pidettiin venäläisinä, tavoiltaan ja kieleltään outoina, ja kutsuttiin muuan muassa irvistelynimellä ’Påsarussar’, ’nyyttiryssät’. Tästä irti päästäkseen monet itäkarjalaiset menivät naimisiin paikallisten kanssa, luopuivat ortodoksisesta uskonnostaan ja ottivat avioliiton myötä uuden nimen. Esimerkkinä voi mainita kiestinkiläisistä Jegoroffin veljeksistä. Heistä Ahvenanmaalle Hammarlandiin asettuneet muuttivat nimeltään Lars Jörgenseniksi ja Janne Karlssoniksi. Jomalassa asunut veli tunnettiin Peter Johanssonina. Aleksander ja Severin Jefimoff ottivat puolestaan sukunimet Pihlström ja Blomqvist.”
Vesa Vares ”Vanhasuomalainen Lauri Ingman ja hänen poliittinen toimintansa” (WSOY 1996), josta lainaus sivulta 197: ”Ruotsin lähettiläs C. G. Westman antoi Ingmanin hallituksesta Tukholmaan suopean ensiarvion. Hän kehotti ulkoministeri Hellneriä erityisesti panemaan merkille Ingmanin ohjelmapuheesta maininnan vuosisataisten Ruotsin-suhteiden säilyttämisestä ja vahvistamisesta. Westmanin mukaan Ingmanilla oli pitkä parlamentaarinen kokemus, hyvä tasapaino ja suuri työkyky. Ingman oli perusteellinen, mutta joskus päättämätön ja omaksui uutta materiaalia hitaasti. Enckell oli vilkas, liukas, hieman temperamenttinen ja todennäköisesti taitava. Ruotsille Ahvenanmaan omistus oli Suomen-suhteiden avainkysymys. 11. joulukuuta 1918 Ruotsin hallitus jätti Suomelle nootin, jossa se esitti Ahvenanmaan-kysymyksen ratkaisemista kansanäänestyksellä. Ruotsi pyrkisi helpottamaan Suomen itsenäisyyden tunnustamista ympärysvaltain taholla ja edistämään Karjalan kysymyksen ratkaisua Suomelle suotuisaan suuntaan. Käytännössä kansanäänestykseen suostuminen olisi merkinnyt Ahvenanmaan luovuttamista Ruotsille, joten Suomi torjui sen.”
Maarianhamina
Korona-aikana matkustamisen vaikeutuessa on tullut muutaman kerran käytyä Maarianhaminassa autolautoilla.
Maarianhamina on perustettu 1861. Kaupunki on saanut nimensä Venäjän tsaari Aleksanteri II:n puolison Maria Aleksandrovan mukaan, jonka patsas on Maarianhaminan keskustassa. Arkkitehti Georg Theodor von Chiewitzin on laatinut asemakaavan vuonna 1871.
Kaupunki kehittyi aluksi hitaasti, kunnes sinne vuonna 1869 Maarianhaminaan muutti kauppias Nikolai Sittkoff, joka hankki ensimmäisen purjelaivansa ja pani alkuun Maarianhaminan kehityksen merenkulkukaupungiksi. Myöhemmistä laivanvarustajista nousi huomattavimmaksi Gustaf Erikson, joka sai merenkulkuneuvoksen arvonimen. Erikson omisti uransa aikana yhteensä kymmeniä purje-, höyry- ja moottorialuksia ja 1930-luvulla yli puolet kaikista Maarianhaminaan rekisteröidyistä aluksista.
Maarianhaminassa alkoi merenkulkuopetus vuonna 1866, kun sinne siirrettiin aluksi Finströmin Godbyssä toiminut merikoulu. Samana vuonna avattiin myös kaupungin postitoimisto.
Vuonna 1889 Maarianhaminaan perustettiin kylpylaitos ja kylpyläelämä oli vilkasta ensimmäisen maailmansodan puhkeamiseen saakka, jolloin se loppui miltei tyystin. Kylpylähotelli paloi vuonna 1916. Kylpylaitos sijaitsi Västerhamnin pohjoispuolella ja siitä muistuttavat Badhusparken- ja Badhusberget-nimet.
Maarianhaminan asukasluku kasvoi melko tasaisesti 1900-luvun aikana samalla kun kaupungin osuus maakunnan koko väestöstä lisääntyi. Vuoden 2001 alussa 10 488 asukasta.
Palvelut ja julkinen sektori työllistävät yli 60 prosenttia kaupungin asukkaista. Liike-elämä on keskittynyt keskustan itäosaan torin ympärille ja sen lähikatujen varsille. Keskustan pohjoispuolella Maarianhaminan ja Jomalan rajan molemmin puolin toimii muutamia pienehköjä teollisuusyrityksiä.
Maarianhamina on ollut ja on edelleen Suomen merkittävimpiä merenkulku- ja laivanvarustamokaupunkeja. Aina kaupungin perustamisesta saakka kaupungin elinkeinoelämä on keskittynyt merenkulun ympärille. Kaupungissa sijaitsee edelleen suuri määrä varustamoja ja iso osa väestöstä on jollain tavalla tekemisissä merenkulun kanssa.
Suuret autolautat pysähtyvät Maarianhaminassa, koska Ahvenanmaa ei kuulu EU:n veroalueeseen ja näin lautoilla voidaan edelleen jatkaa verovapaata myyntiä.
Kastelholman linnoitus
Merenkulku
Jorma Marttala ”Etelämeren laulu” (WSOY 1998), josta lainaus sivulta 7: ”Kasvoin vuosikymmenien aikana pikkuhiljaa ymmärtämään äitini veljen, nuoren merimiehen lahjakkaan kirjoittajan, matruusi Martti Vappulan elämää ja dramaattista kohtaloa ahvenanmaalaisen laivanvarustaja Gustaf Eriksonin valtameripurjelaiva s/v Olivebankin matkalla Ison-Britannian Swanseasta Uuden-Seelannin Auclandiin vuonna 1928… Koska aineisto oli hajanaisesti päiväkirjoina, kirjeenvaihtona ja matkareportaaseina, ajatus kirjasta ei saanut pontta eikä puhtia vuosikausiin. Keräilin jatkuvasti purjelaivahistoriaan liittyvää materiaalia, mutta vasta 1990-luvulla hankkeeni sai tuulta purjeisiin. Tutustuin Merimuseoon tallennettuun purjelaivaperinteeseen Helsingissä ja luin ahmien Eino Koivistoisen kirjan ’purjelaivojen kuninkaasta’, merenkulkuneuvos Gustaf Eriksonista. Kirjassa Koivistoinen tuo lyhyesti esiin Martti Vappulan kohtalon ja esittää oman käsityksensä Olivebankin koko miehistön vakavaan sairastumiseen johtaneista tapahtumista…”
Elokuvat:
Tulen morsian on vuonna 2016 ensi-iltansa saanut elokuva. Elokuva kertoo noitavainoista Ahvenanmaalla vuonna 1666. Tulen morsian voitti parhaan ulkomaisen elokuvan palkinnon Toronton Female Eye Film Festivalilla vuonna 2017.
Kirjallisuus:
Zacharias Topelius”Vanha kaunis Suomi” (Arvi A. Karisto Osakeyhtiö 1978)
Zacharias Topelius”Maamme Kirja” (Digitaalinen aineisto http://maammekirja.fi/)
Jukka Tarkka ”Ahvenanmaa: Itämeren voimapolitiikan pelinappula” (Docendo 2020).
Johnsson, Raoul & Malmberg, Ilkka ”Kauhia Oolannin sota – Krimin sota Suomessa 1854–1855” (Helsinki: John Nurmisen säätiö, 2013)
Jorma Marttala ”Etelämeren laulu” (WSOY 1998)
Eino Koivistoinen ”Gustaf Erikson: purjelaivojen kuningas” (WSOY 1981)
Olli Blomberg ”Merenkulun vuorovedet – Merikapteeni Esko Sallisen lokikirja” (Kustantaja Laaksonen 2010)
Opinnäytetyöt:
Ann-Sofie Ahlstén & Minttu Vallin ”Nuorten aikuisten mielikuvat Ahvenanmaasta hiljaisen kauden matkakohteena” (Haaga-Helia, opinnäytetyö 2020)
Linkit:
https://areena.yle.fi/1-2654517?autoplay=true
https://www.vikingline.com/fi/konserni/historiikki/
