Äänestämättä jättäminen vai protestiääni? | Uusi Suomi Puheenvuoro

Äänestäjällä on suuri vaikutus vallitseviin olosuhteisiin. Ääntä antaessa pitää ottaa vastuullisesti selvää, tutkia ja perehtyä siihen, millaista ehdokasta kannattaa sekä millaista politiikkaa kyseinen ehdokas harjoittaa.

Äänestäjän tehtävänä on etsiä ehdokas, joka vastaa äänestäjän arvopohjaa ja joka ryhtyy ajamaan äänestäjän asioita parhaalla tavalla. Mutta mitä jos tällaista ehdokasta ei löydykään? Mitä jos ei löydä omaa presidenttiehdokasta eikä hyvällä omallatunnolla pysty antamaan ääntänsä kenellekään, koska yksikään ehdokas ei täytä näitä kriteereitä?  Mitä jos yksikään ehdokas ei kaikkein tärkeimmissä asioissa ole lähelläkään äänestäjän omia arvoja tai käsityksiäni. Mitä jos on kyllästynyt vallalla olevaan äänestysjärjestelmään eikä halua enää tukea sitä?

Äänestämistä kutsutaan joko kansalaisoikeudeksi tai kansalaisvelvollisuudeksi. Demokratian perusajatukseen kuuluu se, että jokaisella on mahdollisuus äänestää tai antaa joko protestiääni tai jättää kokonaan äänestämättä. Äänestäminen ei kuitenkaan ole mikään velvollisuus. Kukaan ei voi velvoittaa ketään äänestämään, äänestämään “oikealla” tavalla tai äänestämään vähiten huonoa vaihtoehtoa.

Äänestämättä jättäminen 

Äänestämättä jättäminen tarkoittaa sitä, että henkilö jättää kokonaan äänestämättä eli liittyy “nukkuvien puolueeseen”. Äänestämättä jättäminen on kylläkin vahva mielipiteen ilmaisu, mutta kukaan ei kuitenkaan tiedä, mitä mielipidettä äänestämättä jättämisellä edustetaan.

Äänestämättä jättäminen toimii ainoastaan silloin, kun mahdollisimman moni jättäisi äänestämättä ja mahdollisimman monella tarkoitetaan yli 70% ihmisistä. Tämä on käytännössä erittäin epätodennäköistä, koska vaikka itse jättäisi äänestämättä, niin löytyy kuitenkin joku muu, joka varmasti äänestää. Äänestämättä jättäminen ei siis muuta valtasuhteita. Valta päätyy niille ehdokkaille, joiden kannattajat ovat aktiivisempia äänestäjiä.

Protestiääni

Protestiäänen antaja voi ilmaista mielipiteensä selvällä viestillä. Protestiääneksi määritellään tyhjän äänen antaminen tai esim. jonkun symbolin piirtäminen tai jonkun nimen kirjoittaminen äänestyslipukkeeseen. Protestiääneksi kutsutaan vaaleissa annettua ääntä, jonka tarkoituksena on osoittaa tyytymättömyyttä joko vallalla olevia vaihtoehtoja tai koko vallitsevaa poliittista järjestelmää kohtaan. Protestiääni on osoitus harkitusta kannanotosta, koska äänestäjä näkee sen vaivan ja on päättänyt lähteä äänestämään sekä tietoisesti antaa vahvan kannanoton. Jos protestiäänien määrä nousee huomattavaksi, on valtaapitävien syytä katsoa peiliin.

Suomessa on siirrytty yksi vaihtoehtojärjestelmään. Teoriassa meillä on monta vaihtoehtoa, mutta käytännössä kaikki ehdokkaat edustavat yhtä ja samaa suhteellisen pienillä vivahde-eroilla.

Vaaleissa on jopa 5 WEF-ehdokasta. Suomen presidenttinä ei voi toimia WEF:in marionetti, suurkorporaatioiden tai/ja ylikansallisen elimen puhuva pää. WEF:in ajama YK:n agenda ei toimi Suomen eikä suomalaisten edun mukaisesti. Jopa viidellä ehdokkaalla on kytköksiä ja sidonnaisuuksia tähän epädemokraattiseen organisaatioon. Tällainen henkilö on eturistiriidan vuoksi jäävi ja kykenemätön toimimaan aidosti Suomen sekä suomalaisten edun mukaisesti. Anderson, Haavisto, Rehn, Stubb, Urpilainen tippuvat jo pelkästään tämän vuoksi pois.

Jokainen ehdokas äänesti Naton puolesta. Valitettavasti Nato-jäsenyys on kasvattanut riskiä Suomen joutumisesta ydinsodan osapuoleksi. Tämän lisäksi se on käytännössä jäädyttänyt Suomen ja Venäjän väliset suhteet sekä vaikuttaa olennaisesti Suomen ulkopolitiikan sisältöön ja harjoittamiseen. Ennen Natoon liittymistä Suomen rooli oli sillanrakentaja suurvaltojen välillä, mutta Natoon liittymisen jälkeen Suomesta on tullut pelinappula.  Myöskään sodan uhka ja julkinen keskustelu siitä on aivan eri tasolla kuin ennen Natoon liittymistä.

Puolueettomuus ja hyvät naapurisuhteet ovat perinteisesti olleet Suomen paras turva. Suomen ulkopolitiikan teko on nyt muuttunut Nato-jäsenyyden myötä. Naton puolesta äänestäneet henkilöt eivät ole uskottavia ehdokkaita harjoittamaan puolueettomuuspolitiikan periaatteita. Natoon liittymisen sekä Natoa kannattavan presidentin myötä Suomi on pahimmillaan ajautumassa proxy-sotaa uhoavaksi toimijaksi.

Aaltola on median sekä nostama että laskema hahmo. Hän on kerta toisensa jälkeen konsistentisti epäonnistunut asiantuntija-arvioissaan Venäjän ja Ukrainan sodan suhteen. Viimeisin epäonnistuminen arviointi koski DCA-sopimusta. Aaltolan mukaan Suomi ei ole sitä allekirjoittamassa, mutta toisin kävi.

Korona-aikana Harkimo kannatti perusoikeuksia kuten valinnanvapauden rajoittamia toimia kuten koronapassia. Essayh oli kokonaan poissa koronapassi äänestyksestä.

Halla-ahoa en voi äänestää sotaa lietsovan retoriikan vuoksi. Naapurisuhteita ei hoideta signeeratuilla ammuksilla. Presidentin tulee olla diplomaattinen sekä pyrkiä rauhanomaisiin ratkaisuihin.

Vaalivaikuttajana toimiva media on rummuttanut Stubbin, Haaviston ja Rehnin puolesta. Myös Urpilainen on saanut hieman nostetta median puolelta.

Katsotaan hieman syvemmin, minkälaista politiikkaa kyseiset henkilöt ovat tehneet.

Haavisto on virassa ollessaan rikkonut hallinto sekä ulkoasianhallintolakia, tuonut terrorismi uhan Suomeen raahaamalla Isis-naisia sekä on vastuussa Fortumin sähköverkkojen myynnistä pääasiassa ulkomaisille sijoittajille.

Stubbin mukaan kansallisvaltiot kuten Suomi tulee poistaa. Stubb on myös osoittanut maailman luokan naiviutta liittyen Nordstream kaasuputken vaikutusten vähättelyyn sekä julistuksiinsa Ruotsista turvallisena maana. Stubb on kannattanut myös venäläisten viisumivapautta sekä kiinteistökauppoja ja tämän lisäksi hän myös puolsi jalkaväkimiinoista luopumista.

Sekä Stubb ja Rehn ovat ilmoittaneet, etteivät avaisivat keskusteluyhteyttä Venäjän kanssa ilman EU:n ja Naton lupaa. Jos presidentti toimii ulkopuolisten instanssien ohjauksessa, niin hän ei johda Suomen ulkopolitikkaa, vaan ulkoistaa vastuunsa ulkopolitiikan johtamisesta muille.

Rehn on puolestaan ollut suomalaisille yksi kaikkien aikojen kalleimmista politiikoista. Talouskomissaarina hän ajoi ranskalaisten ja saksalaisten pankkien etuja suomalaisten veronmaksajien kustannuksella. Rehn on myös Stubbin tavoin EU-fanaatikko ja Suomelle haitallisen euroratkaisun kannattaja. Huomion arvoista on että hän ajaa myös Turkkia EU-jäseneksi.

Jokainen muistaa surullisen kuuluisan ”me tienataan tällä” lausahduksen Urpilaisen suusta koskien Kreikan tukipakettia. No ei tienattu. Urpilaisen hankkimat vakuudet maksoivat suomalaisille miljoonia. Urpilainen on myös itse ilmoittanut, ettei voi EU-komissaarina ajaa suomalaisten etua.

Kannattaako äänestää pienintä pahaa?

Äänestämällä yllä olevia ehdokkaita, antaa hyväksynnän ja valtuutuksen Suomen kannalta epäedullisen politiikan teolle. “Pienintä pahaa” äänestettäessä emme tule koskaan samaa hyviä ehdokkaita, vaan kuljemme askel askeleelta huonompaan suuntaan.

Protestiäänen antaminen on vastuun ottamista ja selvä viesti, että nyt riittää, koska mikään ei muutu, jos mikään ei muutu. Suunnanmuutos alkaa, kun riittävän moni uskaltaa olla rehellinen itselleen, sanoa rohkeasti ”EI” tarjotuille vaihtoehdoille.

Ongelmana on juuri siinä, että suurin osa uskoo ongelman ratkeavan äänestämällä ”oikein”. Velvollisuutemme kansalaisina ei voi olla valita vähiten huonoa ehdokasta ja/tai äänestää silkasta vastuuntunnosta.

Itse tulen näissä vaaleissa antamaan ensimmäistä kertaa elämässäni protestiäänen. Yksikään ehdokas ei ole lähelläkään omia arvojani eikä vastaa omia käsityksiäni Suomen etuja ajavasta presidentistä. Tulen siis piirtämään äänestyslippuun numeron sijasta sydämen.

Lähde