Kommunistien ei tarvitse vaivautua | Uusi Suomi Puheenvuoro
Kovaa oli vihanpito puolin ja toisin myös vajaat 100 vuotta sitten Suomessa kun Lapuan liike oli – tai luuli olevansa – voimiensa tunnossa. Tämä tuli mieleeni lukiessani erästä blogia täällä koskien pakua jonka perään oli liimattu Maria Ohisalon kuva ja päällä kalterit ja jotain solvaavaa tekstiä. Ylistarolainen Kustaa Vannas mainosti autokorjaamoaan lehdistössä huomautuksella ”Kommunistien ei tarvitse vaivautua”.
Kustaa on ollut kyllä tiukka aatteen mies kun ei palvelujaan myy kaikille haluaville. Ei vaikuta kovin viisaalta yrittäjän opilta tuo. Tai voihan se olla että tilauskirja oli jo täynnä kun muilutusautoja joutui montteeraamaan.
Kustaa Vannaksen autoilla aivan oikeasti muilutettiin eli kidnapattiin henkilö ja kyyditettiin jonnekin pahimmassa tapauksessa surmattiin. Rajasuutari Erik Mättö oli paha suustaan ja teräväkielinen mutta tuskin muuten mikään maailmanvallankumouksen keulakuva. Mutta autokyydin päätteeksi hänet surmattiin.
Ajatus Mätön muilutuksesta syntyi Karjalan kannakselta saapuneiden ilmiantojen perusteella heinäkuun alussa 1930. Lapuan liikkeen johtaja Vihtori Kosola oli tuolloin alkoholisminsa vuoksi hoidettavana sairaalassa Helsingissä, eikä ollut tietoinen asiasta. Lopullisen määräyksen antoivat 17. heinäkuuta kaksi järjestön Lapuan päämajan päivystäjää, jotka myöhemmin kertoivat toimineensa oma-aloitteisesti ilman ylempää tullutta käskyä. Etelä-Pohjanmaalta lähti liikkeelle viiden hengen iskuryhmä, johon kuuluivat Vihtori Kosolan poika Pentti Kosola, ylikonstaapeli Matti Nikula, lakitieteen ylioppilas Mauri Nikula, talollinen Matti Tuokko sekä autoilija Kustaa Vannas. Seuraavana päivänä joukkio saapui Viipuriin, jossa he alkoivat ryypiskellä Hotelli Belvederessä paikallisten suojeluskuntalaisten kanssa. Ryhmään liittyi myös oppaana toiminut Johannes Ristseppä.[1][2]
Mättö siepattiin kotoaan Heinjoelta 19. heinäkuuta, jonka jälkeen hänet vietiin ns. Pusurin kankaalle. Tarkoituksena oli pahoinpidellä ja pelotella Mättöä, mutta kesken kävelymatkan vahvasti päihtyneenä ollut Pentti Kosola ampui hänet metsäpolulla. Säikähtäneet muiluttajat hautasivat ruumiin, joka löydettiin vasta seuraavana kesänä, kun oppaana toiminut Ristseppä tunnusti teon ja näytti viranomaisille kätköpaikan. Kuulusteluissa Kosola väitti ampuneensa tupakkaa taskustaan kaivaneen Mätön, koska luuli tämän tavoitelleen asetta. Murhaa seuranneena yönä Vannaksen autolla liikkeellä ollut iskuryhmä jatkoi matkaansa Mikkeliin, jossa humalainen seurue herätti huomiota etsimällä kommunisteja keskellä yötä eri puolilta kaupunkia.[2]
Mättö oli omalaatuisen luonteensa lisäksi myös sairaalloinen mies, joka kärsi muun muassa jonkinlaisesta sydäntaudista. Tämän vuoksi muiluttajiin kuulunut ylikonstaapeli Nikula ei hänet tavattuaan enää uskonut paikallisten Mätöstä esittämiä väitteitä.
Suomen oikeuslaitos oli kyllä niin mädäntynyt noihin aikoihin että vastaavanlaista tilannetta saa hakea aina Nuijasodan ajoilta prof. Heikki Ylikankaan mukaan.
Tapaus eteni oikeuteen syksyllä 1931, jolloin jutun alkuperäinen syyttäjä lievensi Kosolan murhasyytteen syytteeksi tahattomasta taposta. Tämän jälkeen oikeuskansleri Albert Makkonen asetti toisen syyttäjän, mutta myös asiaa käsitellyt Viipurin käräjäoikeuden tuomari Erkki Saraste osoittautui lapualaismieliseksi.[2] Lopulta korkein oikeus vahvisti Kosolan tuomioksi kahdeksan vuotta kuritushuonetta (KKO 1932 II 288).[3] Presidentti P. E. Svinhufvud armahti hänet jo kahden vuoden kuluttua joulukuussa 1936.[4
Pentti Kosola, joka toimi tämän rajasuutari Mätön ampujana, oli Lapuan liikkeen johtohahmon. Vihtori Kosolan poika. Isä Vihtori oli samaan aikaan hoidettavana Helsingissä alkoholisminsa vuosi. Täytyyhän sitä akkuja ladata että jaksaa taas muiluttaa.
No , Pentti Kosola suoritti oikeuden määräämään rangaistuksen josta presidentti Svinhufvud löysi armahdettavaakin. Pentti Kosolan maallinen taivallus päättyi kyllä sitten kunniallisemmin ilmataistelussa karkauspäivänä vuonna 1940 Kaukopään taivaalla.
Talvisodassa Kosola palveli alikersanttina Heinjoelle sijoitetussa Lentolaivue 26:ssa. Aamupäivällä 29. helmikuuta 1940 hän osallistui partiolennolle, jolta palatessa neuvostoliittolainen Polikarpov I-153 -hävittäjä hyökkäsi laivueen kimppuun Ruokolahden Rasilan kylän tuntumassa. Kosolan ohjaama Gloster Gladiator sai osuma, jolloin se syöksyi palavana Saimaan jäälle Kaukopään lahdella. Hän onnistui itse hyppäämään koneesta, mutta laskuvarjo ei avautunut ja Kosola kuoli pudotessaan jäälle.[5]
Kosolan ampui alas todennäköisesti luutnantti V. G. Mashitš,[6] joka oli Lempaalasta operoineen hävittäjälaivueen lentäjiä.[7] Erik Mätön murhan johdosta Kosola oli tunnettu myös Neuvostoliitossa. Radiopropagandaa levittänyt Moskovan Tiltu oli vain vuorokautta ennen Kosolan kuolemaa kutsunut häntä ”miehentappajaksi” ja todennut tämän päivien olevan luetut.[5]