Minne menet puolue? Älä unohda ohjelmaa!
Vuoden 2023 eduskuntavaaleissa tapahtui vallankumous. Perussuomalaiset kukisti Suomen Keskustan sen vahvimmilla sydänalueilla. Muutama kansanedustaja jäi vielä hortoilemaan nurkissa tyrmätyn nyrkkeilijän tapaan, ehkä Käärijäksi pukeutuneena.
Katsotaanpa mistä tämä vallankumous kumpusi, mikä oli se vallankumouksellinen tilanne, jossa entiset isännät kukistuivat.
Vastaus löytyy pohtimalla, mikä puolue on ja miksi se on olemassa. Puolueita on kovin erilaisia, ja niiden synty- ja kehityshistoria on moninainen. Sen vuoksi on paras tiivistää tarkastelu kahteen peruskysymykseen: onko puolue mielipidepuolue vai etupuolue? ja onko puolue instrumentaalinen vai expressiivinen puolue?
Puolue on mahdollista nähdä samanmielisten ihmisten (tai kansanedustajien) joukkona. Samanmielisyyden pohjavireenä ovat arvot, siis mielipiteet. Modernit vaalikoneet pyrkivät tarjoamaan äänestäjälle ehdokkaita, jotka ajattelevat samoin kuin äänestäjä. Oletus on, että äänestäjä valitsee sen ehdokkaan, joka on äänestäjän kanssa eniten samaa mieltä.
Tämän ajattelutavan mukaisesti puolue pyrkii nostamaan esiin ja julistamaan sanomaa, josta mahdollisimman moni äänestäjä olisi samaa mieltä.
Puolue kehittää ohjelman konsulttien tai muiden valittujen myyntiosaajien avulla. Puolueen samanmielisten ihmisten klikki päättää, mitä tarjoukseen sijoitetaan.
Suomen Keskustassa tämä on johtanut pelkistettyyn höttöön, jota sen keittäjät pitävät maailman parhaana soppana. Kun paisti ei kelpaa äänestäjälle, syynä on se, että viesti ei ole mennyt perille.
Vaalivalvojaisissa puheenjohtaja Annika Saarikko pelkisti tämän ehkä tahtomattaan lupaamalla, että Keskustalla on edessä ”uusi aika”, ja täsmensi sen varmuuden vuoksi vielä sanalla ”jokin”. Tämä ”jokin uusi aika” ei varmaankaan sulkenut ketään potentiaalista kannattajaa pois, mutta antoi samalla kuvan, että Keskustan paketti on ilmapallo, jossa ei ole edes ilmaa sisällä.
Toinen tapa ymmärtää puolue on nähdä se yhteiskunnassa vallitsevien eturistiriitojen tuloksena. On ihmisiä, joiden arkielämässä on vaikeuksia ja tarpeita, joiden ratkaisemiseksi ja edistämiseksi tarvitaan joukkovoimaa: puoletta.
Puolueen tehtävä on kartoittaa nuo ongelmat ja tarpeet. Puolueen tulee artikuloida, siis ilmaista, no ongelmat ja tarpeet ja nostaa ne poliittiselle areenalle. Tavoitteena on sellainen yhteiskunnallinen kehitys, joka turvaa kannattajien elinmahdollisuuden ja yhteiskunnallisen tasa-arvoisuuden.
Edut voivat koskea sekä aineellisia että aineettomia arvoja. Pelkästään aineelliset arvot eivät riitä, pääpainon on oltava sosiaalisissa ja yhteisöllisissä arvoissa. Siinä että ihmiset voivat elää hyvää elämää ja kehittyä ihmisinä tasa-arvoisessa kanssakäymisessä muiden yhteisön jäsenten kanssa.
Etujen ajajana puolue kuitenkin ymmärtää politiikan kamppailulajina, jossa kilpaillaan rauhanomaisin keinoin siitä, mitä poliittisia linjauksia (policy) valitaan yhteisten asioiden ajamiseksi. Se vaatii selkeitä tavoitteita yhteiskunnallisesti tärkeissä asioissa sekä halua puolustaa ja edistää kannattajien niihin liittyviä tarpeita. Vääntää kättä lujasti silloin, kun on kädenväännön aika.
Voisi sanoa, että Perussuomalaiset onnistuivat tässä asiassa Keskustaa paremmin. Moni valituista sanoo, että Keskusta on unohtanut kannattajansa. Perinteisiä Keskustan teemoja kuten aluepolitiikkaa edustaa nyt perussuomalainen kansanedustaja, ehkä joku kokoomuslainenkin.
On kuitenkin virhe nähdä Perussuomalaiset etuja painottavana puolueena. Niitäkin sen menetyksenä takana varmuudella on. Selitys menestykselle kuitenkin löytyy muualta.
Samanmielisyyttä ja eturistiriitoja koskevan ulottuvuuden lisäksi puolueet eroavat toisistaan myös toisella tärkeällä ulottuvuudella. Puolue voi korostaa välineellisyyttä, olla kannattajiensa instrumentti, väline, yhteiskunnallisessa kehityksessä. Instrumentaalinen puolue painottaa ongelmien ratkaisemista ja siinä valmiutta yhteisyöhön ja sovitteluun.
Toinen puoluetyyppi pyrkii ilmaisemaan ihmisten tyytymättömyyttä, pahaa oloa. Kanavoimaan tätä tyytymättömyyttä poliittiseen keskusteluun, antamaan mahdollisuuden purkaa tyytymättömyyttä ja jopa vihaa. Tätä puoluetyyppiä voi sanoa ekspressiiviseksi.
Keskustaa voi pitää instrumentaalisen puoluetyypin ruumiillistumana (tosin kannattajansa kadottaneena sellaisena). Perussuomalaiset ovat vastaavasti ekspressiivisen puoluetyypin ruumiillistuma.
Keskusta epäonnistuu, koska se unohtaa kannattajansa. Perustellut ja välttämättömät lehmänkaupat muuttuvat absurdiksi pyörittelyksi, jossa puolue sanoo yhtenä päivänä yhtä ja toisena toista. Ja hyväksyy lepsusti kaiken mitä muut haluavat.
Perussuomalaiset onnistuvat, koska yhteiskunnallinen tila on täynnä epäkohtia. Suuri rakennemuutos synnyttää tyytymättömiä ja työttömiä. Tämä nähtiin jo 1960-luvulla, jolloin vennamolainen populismi nousi ensimmäiseen yllätysvoittoonsa olemalla Keskustapuoluetta alkiolaisempi.
Nyt rakennemuutos tekee työttömiä myös koulutetuista ja suuripalkkaisista ihmisistä, eikä uutta työtä ole tarjolla. Ei edes Ruotsissa eikä koulutuskaan takaa enää sosiaalista nousua. Tyytymättömyyden paine kasvaa, ja sataa Perussuomalaisten laariin. Samanmielisyys on helppo löytää, koska tyytymättömyys on yhteistä ”kaikille”.
Voisi ennustaa, että Perussuomalaisten tulevaisuus ei ole niin ruusuinen kuin se tällä hetkellä näyttää. Ainakin hallituksessa tyytymättömyyden kanava menee kiinni. Instrumentaalin toiminnan mahdollisuus on rajallinen, koska tyytymättömyyden kohteet eivät ole ”korjattavissa”.
EU:sta ei päästä eroon, eikä maahanmuuttoa saada loppumaan tai maassa jo olevia vierasmaalaisia ajettua maasta pois. Elinkeinoelämän kovat lait eivät muutu, koska kilpailukyky on säilytettävä. Kulutukseen perustuva kasvu on mahdollista vain velan avulla, valtio joutuu ottamaan velkaa ja erityisesti ihmiset joutuvat niin tekemään. Valtio ei tee konkurssia, moni ihminen ja yritys tekee.
Keskustan tappiossa on siis uuden voiton siemen. Mutta ei se toteudu vain hokemalla ”jotakin uutta aikaa”. Se tarvitsee perusteellista ohjelmallista työtä, vahvaa viestiä kannattajilta ja jäseniltä puoluejohdon suuntaan. Ylhäältä sanelun aika on ohi.
Keskustan kannatuksen jatkuva laskukäyrä heijastaa myös johtajuuden puutetta. Tämä ei tarkoita sitä, että asia hoituisi henkilöitä vaihtamalla tai etsimällä uutta voimaa ”politiikan ulkopuolelta” tai juuri koulunpenkiltä nousseesta nuorisosta. Johtajuudella tarkoitan kykyä havaita jäsenten ja kannattajien yhteiskunnalliset tarpeet ja ongelmat. Kykyä julkilausua ne uskottavalla tavalla. Kykyä toimia julkilausuttujen tavoitteiden mukaisesti silloinkin, kun vastustajien rintama uhkaa musertaa koko pyrkimyksen. Todellinen johtajuus on kykyä näyttää suunta ja tie, pitää se kunnossa, ja suostutella myös jäsenet ja potentiaaliset kannattajat kulkemaan sitä tietä. Johtajuus vaatii kykyä kuunnella mutta myös kykyä kasvattaa ja ohjata joukkoa silloinkin, kun se napisee jumalaansa vastaan.
***
Hieman laajempana kirjoituksen voi lukea kotisivultani www.vilhoharle.fi.
