Tileillä oleva raha on käyttämätöntä tallennettua ostovoimaa, jota inflaatio nakertaa
Velka on hyodykkeiden käyttöä ilman ostovoimaa, senkin mittari on raha, siis se heikkenevä raha.
Valtiolla on tietyt menot. Valtion menoista päättävät kansanedustajat.
Valtion menot katetaan veroilla. Jos verotulot eivät riitä kattamaan valtion menoja, avuksi otetaan velka, jonka arvo mitataan heikkenevässä valuutassa. Koska velka mitataan heikkenevässä valuutassa, valtion velka kuittautuu pois ajan kanssa, eikä sitä koskaan takaisin makseta.
Ongelma on siinä että kun valuutan arvo heikkenee, heikkenee myös käyttämättömän tallennetun ostovoiman arvo, siis niiden tileillä olevien rahojen arvo. Se tarkoittaa sitä että niiden kuluttajien ja investoijien, joilla on käyttämätöntä tallennettua pääomaa, kyky kuluttamiseen ja investointiin heikkenee samassa suhteessa kuin rahan arvo heikkenee,
Valtio siis joutuu täyttämään itse itselleen asettamansa velvoitteet ottamalla käyttöön markkinoilla olevia hyödykkeitä (tekemään velkaa) vaikka valtiolla ei ole siihen tarvittavaa ostovoimaa, eikä edes kykyä hankkia sitä ostovoimaa, koska veroja ei voida korottaa.
Pitää ottaa huomioon etteivät valtion menot ole taloudessa pelkästään negatiivinen tekijä.
Valtiovalta käyttää rahaa, investointeihin, erilaisiin tukiin, köyhille, kulttuuriin, urheiluun, puolustusvoimille, opetussektorille, terveyspalveluihin, turvapalveluihin, vaikka mihin.
Aina valtion käyttämä raha päättyy tavalla tai toisella, erilaisten mutkien kautta, tavallisille kuluttajille, tai sitten yritysten tuottoina pääomapiireille.
Se (velka)raha mitä valtio käyttää, päätyy siis kuluttajille ja investoijille. Samalla kun inflaatio syö valtion velkaa, se syö myös investoijien ja kuluttajien pääomia, eli kykyä kuluttaa ja investoida, mutta toisaalta valtion velkarahalla rahoittamat toimet, joita edellä luettelin, lisäävät kuluttajien kulutuskykyä ja investoijien investointikykyä.
Tulos tästä on siis se että kuluttajien kyky kuluttamiseen ja investoijien kyky investointeihin säilyy inflaatiosta huolimatta, mutta valtio voi päätäntävallallaan ohjata sitä ketkä voivat kuluttaa. Kulutusta siis ohjataan sinne mitä valtiovalta näkee parhaaksi suosia. Investoijat taas keräävät voitot myymällä kulutustuotteita kuluttajille riippumatta siitä ketkä niitä kulutustarvikkeita kuluttavat.
Ne valtion jakamat rahat jotka päätyvät tavallisille kuluttajille tietenkin pääasiassa kulutetaan. Ilman tavallisten ihmisten kuluttamista ei mitään taloutta olisi olemassakaan ja kuluttajien kuluttaminen lisää talouden dynamiikkaa ja yrittäjien liikevaihtoa ja pääomapiirien voittoja. Sitä kautta myös investointipääoma siis lisääntyy kun valtio ottaa velkaa ja jakaa sitä kuluttajille.
Ne rahat jotka päätyvät liikevoittojen kautta kapitalisteille, päätyvät todennäköisimmin uudestaan sijoitusmarkkinoille, uusina investointeina, joiden kautta luodaan ihmisille, niille kuluttajille, uusia tarvikkeita kulutettaviksi, mutta myös uusia työpaikkoja.
Joskus valtiovalta joutuu elvyttämään taloutta myös suoraan, tukemalla suoraan yrittäjiä. kuten koronaelvytyksen yhteydessä. Korona pysäytti kuluttajien kuluttamisen, eikä rahojen jakaminen kuluttajille olisi auttanut mitään, kun kuluttajien omatkin rahat jäivät koronan takia kuluttamatta ja näin talous uhkasi lamaantua ja lamaantui ja yrittäjät olisivat ilman liikevaihtoa ja valtiovallan “lainaamien” rahojen jakamista jääneet ilman tuloja.
Tällaista tämä. Kuluttajaa ei auta se ettei veroja koota sitä määrää mitä tarvittaisiin valtion menojen kattamiseen. Kaiken maksaa loppujenlopuksi kuluttaja ja myös ne jotka ovat jemmanneet kulutukseen tarkoitetut “rahat” jonnekin pankkitileille, käyttämättömänä tallennettuna ostovoimana.
