Väärin sukupuolittaminen: katsaus tilanteeseen uuden trans-lain aikakaudella(kin)
Uuden trans-lain myötä jotkut voivat pohtia, miten pitää tai saa suhtautua ihmisiin, joiden sukupuoli on eri kuin voisi olettaa perinteisin menetelmin. ”Väärin sukupuolittaminen” tarkoittaa sukupuolta vaihtaneen henkilön puhuttelemista aiemman sukupuolensa mukaisella nimellä tai muulla termillä. Mitä juridisia näkökulmia tähän liittyy? Kirjoitin viime syksynä 52 sivua aiheesta sukupuoli, ja lainaan tähän ”väärin sukupuolittamista” koskevan osuuden tuosta tekstistä.
http://ionmittler.com/sexology/?ch=2&lang=fi#misgendering
Väärin sukupuolittaminen
”Miehen” ja ”naisen” käsitteiden merkityksestä tullaan todennäköisesti näkemään oikeustapauksia eri puolilla maailmaa. Ja on nähtykin jo. Todennäköisin syy, miksi joku joutuisi oikeuteen sukupuoleen liittyvän väärän termin käyttämisestä, on se että sosiaalista olemusta vaihtaneesta henkilöstä käytetään aiemman olemuksen mukaista etunimeä tai pronominia.
Asia ei ole täysin yksiselitteinen silloin kun viitataan historialliseen tapahtumaan, esimerkiksi korpraali Manningin kuuluisaan tietovuotoon Afghanistanin sodassa vuonna 2010. Hänen etunimensä oli tuolloin Bradley. Vuonna 2013 hän ilmoitti aikomuksestaan vaihtaa sukupuolta, ja otti käyttöön naispuolisen etunimen Chelsea. Kehotyyppiä muokkaava kirurginen leikkaus tehtiin hänelle vuonna 2018. Jos keskustelemme hänen tietovuodostaan, joka tapahtui vuonna 2010, historiaa ei kai kirjoiteta uusiksi erilaisilla nimillä ja pronomineilla sen takia, että henkilö on myöhemmin vaihtanut sosiaalista olemustaan.
Sukupuolen määrittelevät sanat ”mies” ja ”nainen”, sekä useimmissa kielissä myös henkilöön viittaavat pronominit kuten ”hän”, voivat joskus aiheuttaa julkisen ideologisen kiistan sosiaalista olemustaan vaihtaneen henkilön ja jonkun toisen henkilön välille. Toinen henkilö ei ehkä halua tunnustaa sen olevan filosofisessa mielessä totta, että sukupuolen käsite perustuu sosiaaliseen olemukseen, ja sen takia hän saattaa ”sukupuolittaa väärin” tätä henkilöä (eli käyttää henkilön varhaislapsuuden kehotyypin mukaisia termejä), tai ”käyttää kuollutta nimeä” (eli henkilön aiempaa etunimeä).
Tällaisessa tilanteessa muodostuu kiista siitä, kumpi osapuoli suostuu kumartamaan toisen osapuolen erilaista uskoa. Kumpi käsitys ihmisyydestä tunnustetaan oikeaksi ja toinen vääräksi? Oikeuteen päätyneissä tapauksissa on yleistä, että väärin sukupuolittamisesta syytetty vetoaa omantunnon vapauteen, että on vastoin hänen vakaumustaan tunnustaa sukupuolen vaihtamisen olevan eettisesti hyväksyttävää tai objektiivinen tosiasia. Kaliforniassa tuomioistuin päätti vuonna 2021, että väärin sukupuolittaminen kuuluu sananvapauden piiriin eikä ole rangaistavaa, vaikka osavaltiossa oli voimassa laki, joka nimenomaisesti kieltää väärin sukupuolittamisen.
Näin epäselvä juridinen tilanne tuskin jatkuu ikuisesti. On todennäköistä, että monessa länsimaassa lainsäädäntö tulee kieltämään juridista sukupuolta vaihtaneen henkilön puhuttelemisen termillä, joka viittaa hänen aiempaan juridiseen sukupuoleensa. Mutta tuleeko olemaan pakollista tunnustaa hänen uusi juridinen sukupuolensa filosofisena tosiasiana, vai säilyykö ihmisillä vapaus väistää tätä omantunnon kysymystä hienovaraisesti?
Neutraalien termien avulla olisi mahdollista välttää elämänkatsomusten tarpeetonta yhteentörmäystä, siten että eri mieltä olevan henkilön ei tarvitsisi julkisesti kumartaa sellaista uskoa, joka on hänen omantuntonsa vastainen. Käsitteiden ”mies” ja ”nainen” sijasta voi käyttää neutraalia sanaa ”henkilö”, ja etunimen sijasta henkilöä voi kutsua sukunimellä. Suomen kielessä henkilöön viittaavat pronominit eivät määrittele sukupuolta, joten ne eivät aiheuta ongelmia henkilön sukupuolittamisessa. Englannin kielessä on mahdollista käyttää sanojen ”she” ja ”he” sijasta neutraaleja ilmauksia ”they”, ”this” tai ”one”.
Tällainen ratkaisu olisi kompromissi, jossa molemmat osapuolet tietävät olevansa eri mieltä toisen osapuolen kanssa, mutta asiasta ei tehdä tarpeettoman suurta riitaa, eikä kummankaan osapuolen vakaumusta mitätöidä julkisesti. Sosiaalista olemusta vaihtanut ei saavuttaisi erityistä filosofista ylemmyyttä, siten että eri mieltä olevalla olisi velvollisuus kumartaa hänen uskoaan julkisesti. Mutta myöskään eri mieltä oleva ei saavuttaisi erityistä filosofista ylemmyyttä, siten että hän julkisesti ja pilkallisesti mainitsisi toisen henkilön aiemman sosiaalisen olemuksen.
