Ruusu Putinin Teurastajalle | Uusi Suomi Puheenvuoro
Jatkoa blogille Ruusu Vladimir Putinille
Kolmekymmentä kilometriä Ukrainan rajalta venäläisessä kylässä Wagner palkka-armeijan komentajat olivat kokoontuneet kuuntelemaan Putinin Teurastajan ohjeita.
– Jakutin, odotan, että miehesi valtaavat sunnuntaihin mennessä tehtaan, Teurastaja sanoi tiukasti. – Ja Ivan, joukossasi on kaksi petturia. Tiedät keitä tarkoitan. Käytä moukaria kaikkien nähden. Tietävät sen jälkeen ketä on pelättävä enemmän kuin jumalaa. Tee heistä Wagnerin sotilaita.
Puhutellut ottivat asennon ja kajauttivat sotilaallisesta.
– Kyllä, herra ylipäällikkö!
Ulko-ovi aukesi ja päivän valo tulvahti hämärään huoneeseen, jonka ikkunat oli peitetty paksulla, likaisella harsokankaalla. Ovella seisoi lapsi, jonka kihara, keltainen tukka sädehti laskevan auringon valossa kuin kultapöly. Hänellä oli vaaleanpunainen mekko ja kirkkaan punaiset kengät.
Lapsen käsivarressa roikkui vaaleanpunainen pieni laukku, jossa oli kaksi ruusunnuppua, valkoinen ja musta.
Putinin Teurastaja murahti ja kysyi ärtyneesti.
– Kuka avasi lapselle oven?
Oven vieressä seisova komentaja kiiruhti lapsen ohi ulos, katseli ympärilleen.
– Ei täällä näy ketään. Vartijat ovat portilla.
– Jos pikkulapsi pääsee sisään, pitäisikö meidän olla huolestuneita? Teurastaja kysyi katseen kiertäessä komentajissa.
Kiusaantunut joukko mumisi vaivautuneesti katsellen syyttävästi vierustoveriaan.
– Saatana, laittakaa nyt ovi ainakin kiinni, Teurastaja ärisi. – Ei tämä ole mikään teatteriesitys.
Kun ovi oli suljettu, Teurastaja katsoi myrkyllisesti alaisiaan ja pauhasi.
– Pentu todisti teille, että turvallisuudessamme on vakavia puutteita. Päättelen, että kakara on kylästä ja päässyt alueelle aidassa olevasti reiästä.
– Aidassa on voimavirta, ääni komentajien joukosta totesi.
Teurastaja hymähti pilkallisesti sanoessaan.
– Meidän pitäisi palkata kakara joukkoomme, kun ohittaa aidat ja voimavirrat, vartijoista puhumattakaan. Hän tekisi ihmeitä, joihin te ette ole pystyneet. Sota jauhaa paikoillaan, voi helvetti.
Teurastaja rauhoitti itsensä, kumartui vinosti hymyillen lapsen puoleen.
– Olet sinä epeli tyttönen, hän sanoi ystävällisesti. – Et taida pelätä meitä. Hyvä, sinussa on ainesta suureksi soturiksi. Kun kasvat isoksi, olet tervetullut joukkoomme. Venäjä tarvitsee sinua.
Lapsi lähestyi hoippuvin askelin Teurastajaa.
– Aha, sinulla on asiaa minulle, Teurastaja mairitteli. – Et vain taida vielä osata puhua, kun näytät vasta oppineen kävelemään.
Lapsi oli vähällä kaatua, mutta onnistui pysymään pystyssä. Hän nosti laukusta mustan ruusunnupun ja ojensi sitä kohti Teurastajaa.
– Annat minulle ruusun, Teurastaja leperteli. – En olekaan vielä saanutkaan ruusua noin söpöltä tytöltä.
Komentajat naureskelivat kohteliaasti köhisten, mutta kukaan ei uskaltanut sanoa sanaakaan.
Teurastaja poimi ruusun lapsen kädestä.
– Olet fiksu tyttö. Säästät punaisen ruusun tulevalle rakkaallesi. Jokainen meistä toivoisi olevan se mies. jolle säästät ruususi.
Teurastaja silitti lapsen hiuksia ja nousi pystyyn. Hänen ruusua pitävä oikea kätensä painui alas kuin siitä olisi kadonnut voima. Teurastaja katsoi häkeltyneenä komentajia. Hänen hengityksensä hidastui ja kasvot alkoivat punertua, hiki tihkui otsasta.
– Herra ylipäällikkö, mikä teille tuli?
– Tarvitsetko apua?
– Hei, kenellä on vettä?
Teurastaja alkoi horjua ja hänen päänsä keinui kuin vieterin varassa.
Lähimmät komentajat riensivät tukemaan Teurastajaa. Hänen suuhunsa koetettiin kaataa kenttäpullosta vettä, mutta vesi valui rinnuksille. Teurastaja autettiin istumaan. Hän yskäisi raivokkaasti ja oli kuin pala olisi irronnut hänen kurkustaan. Väri palasi kasvoille ja hengitys tasaantui.
– Missä se saatanan pentu on? Teurastaja kähisi.
Väki Teurastajan edestä väistyi ja jokainen silmäpari katsoi ovelle, joka oli avautunut kenenkään huomaamatta. Ulkona ei enää aurinko paistanut, vaan taivas oli lyijynharmaiden pilvien peitossa.
– Ivan, hae se pentu tänne ja äkkiä, Teurastaja tiuski. – Ei se ole ehtinyt kauas. Tämä on jokin ukrainalaisten kiero juoni.
Teurastaja huusi Ivanin perään.
– Ovi kiinni, helvetti sentään.
Huoneeseen laskeutui hämärä. Teurastaja kokosi voimiaan ja nousi varovasti seisomaan. Hän koetti liikuttaa oikeaa kättään, mutta se roikkui olkapäästä kuin puun oksa narussa.
– Helvetin helvetti, Teurastaja kiroili. – Käsi ei liiku. Perkele, eivätkä sormet hievahdakaan.
Hän nosti vasemmalla kädellä oikeaa kättä ylös. Sormet olivat puristuneet kouristuksenomaisesti nyrkkiin. Sormien välistä pursuavat ruusun terälehdet olivat kuin mustaksi kuivunutta verta.
– Herra ylipäällikkö, kutsunko lääkärin?
– Kylä käsi siitä lähtee toimimaan, Se on vain puutunut.
Puhelin Teurastajan sotilastakissa pirisi. Hän kaivoi puhelimen rintataskusta ja näpelöi sitä tuskastuneesti, ennen kuin sai yhdellä kädellä naputeltua linjan auki.
– Niin, Peskov?
Teurastajan suu loksahti auki ja hän ängytti.
– Ei, ei se voi olla totta! Koska se tapahtui? Ai, niin. Kuka sanoi. On hän luotettava. Joku tahtoo, että me emme tiedä. Hyvä. Lähden tulemaan sinne heti. Odota miestesi kanssa. Niin, siellä. Täysi varustus kaikilla. Joka ukko paikalla.
Tätä hetkeä Teurastaja oli odottanut vuosia, pitkät piinaavat vuodet vallan kerjäläisenä. Toimintasuunnitelma oli Teurastajan päässä valmiina, pilkulleen viilattuna. Hänen rinnassaan kupli voitonriemu kuin vastakaadettu samppanja.
Teurastaja katsoi tiukasti komentajiaan ja sanoi niin vakavalla naamalla kuin pystyi, ääntään värisyttäen
– Toveri, herra presidentti Vladimir Putin, on saanut äkillisen sairaskohtauksen. Hän on Josef Stalinin sairaalassa. Kuten tiedätte, me elämme vaarallisinta aikaa Venäjän historiassa, sillä kaikenlaiset mielipuolet presidentin ympärillä suunnittelevat jatkuvasti hänen syrjäyttämistään. Me emme sitä salli, vaan lähdemme turvaamaan maatamme tällä kriittisellä hetkellä. Me estämme väärien ihmisten vallanhimoiset tavoitteet ja presidentin kaatamisen, kun hän makaa avuttomassa tilassa sairaalassa. Meidän tehtävämme on pelastaa Venäjä mielipuolien käsistä. Mei…
Ovi avautui ja Ivan tuli sisään.
– En löytänyt pentua mistään. Etsin kaikki paikat.
– Anna kakaran olla, Teurastaja kivahti ärsyyntyneenä keskeytyksestä. – Gulisot, kokoa deltat. Kaksisataa miestä pitää olla valmiina täydessä taisteluvarustuksessa viidessä minuutissa. Minä lähden helikopterilla Moskovaan. Tulette perässä tuli hännän alla.
Teurastaja katsoi joukkoaan silmät tulta kipinöiden ja huusi keuhkojensa täydellä voimalla.
– Jokainen tietää tehtävänsä. Jos joku nyt ryssii, saa moukarista. Minun kädestäni, ymmärrättekö?
– Ymmärrämme, herra ylipäällikkö! kajahti kuin yhdestä suusta.
– Toimikaa!
Jatkuu?
Mitä tapahtuu Moskovassa?
