Psyykkisen häiriön, psyykkisen pahoinvoinnin ja poikkeavuuden diagnoosit
Marianne Riialin ja Tiina Rajamäen artikkeli (H.S.11.1.23) monimutkaisten elämänongelmien diagnooseilla selittämisestä kertoo ongelmakentästä, josta jo vuoden 2013 Psykologia-lehdessä numero neljä on yritetty saada asiallista keskustelua syntymään. Nykykäytäntöjen mukainen diagnosointi on kahden kilpailevan koulukunnan, ICD ja DSM, kenttää ja molemmilla ongelmia riittää. Kyseinen kenttä avautuu sitten enemmän seuraavassa:
On olemassa kokonaisuus nimeltä psyykkinen häiriö, josta on esimerkkinä vaikka pakkoneuroottiset käyttäytymiset. On olemassa kokonaisuus nimeltä psyykkinen pahoinvointi, josta on esimerkkinä vaikka se, kun talo palaa ja rakas kuolee. On olemassa kokonaisuus nimeltä negatiivisesti poikkeava käyttäytyminen, josta on esimerkkinä vaikka lainrikkomukset. Näillä kokonaisuuksilla on sitten päällekkäisyyksiä niin, että esimerkiksi ihminen voi kokea kaikkea kolmea samanaikaisesti tai vain yhtä. Näihin liittyy sitten vielä sairauden määrittelyn probleemat, joista on esimerkkinä kysymys, onko psykopatia psyykkinen sairaus.
Sellainen potilasryhmitys / asiakasryhmitys, jossa huomioidaan sekä nykykäytännön mukainen psykiatrinen diagnoosi, että hoitosuunnitelma, jäsentyy käytännöllisesti seuraavasti:
1) Ennalleen saatettavat, esimerkiksi pakkomielteistä kärsivät.
2) Toisenlaista elämisenmallia tarvitsevat, esimerkiksi persoonallisuushäiriöiset.
3) Ympäristön paineissa selviytymiseen tuettavat, esimerkiksi alkoholistiperheen paineissa elävät.
4) Omaan terveydentilaan sopeutettavat, esimerkiksi hoitoresistentteihin orgaanisiin häiriöihin sopeutettavat.
5) Avun ulottumattomissa olevat, esimerkiksi itsemurhaa toteuttavat, joille ei voi mitään.
6) Hoivattavat, esimerkiksi kroonikkoskitsofreenikot.
7) Toiseen paikkaan lähetettävät, esimerkiksi avohoidosta mielisairaalaan lähetettävät.
Ketäpä kiinnostaa tällainen jäsennys, jossa voi huomioida myös syitä?
Tässä olisi samalla ratkaisutie siihenkin isoon ongelmaan, josta kyseisessä Helsingin Sanomien artikkelissa mainitaan seuraavasti: ”Bergström toivoisikin keskustelua aiheesta. Sitä on kuitenkin vaikeaa käydä, sillä kritiikki osuu lääkäreiden ammatti-identiteettiin ja elinkeinoon ja johtaa usein puolustautumiseen.”
