Vittuuntuneen vartijan tilitys | Uusi Suomi Puheenvuoro
Suoritin järjestyksenvalvojakurssin alun perin siviilipalveluksen koulutusjaksolla kesällä 2016. Palveluksen päättymisen, ja pieleen menneiden yliopiston pääsykokeiden jälkeen, vietin useamman kuukauden työttömänä, kunnes pääsin opiskelemaan vartijan ammattitutkintoa (nyk. turvallisuusalan ammattitutkinto). Jo kurssin aikana aloin työskentelemään portsarina, ja pian sen jälkeen sain kesätyöpaikan vartijana. Siitä lähtien olen työskennellyt turvallisuusalalla yhtäjaksoisesti.
Tämän taustan huomioon ottaen, tulee tuskin yllätyksenä, että olen ottanut viime viikkojen turvallisuusala-kohun raskaasti. Ensimmäistä kertaa työurani aikana, ammattikuntani on näin vahvasti osana yhteiskunnallista keskustelua. Kun tähän lisää päälle sen tosiasian, että yhteiskunnallinen toimintani sai niin ikään alkunsa sivari-ajalta, on täydellinen soppa valmis. Politiikka ja työt, elämäni eniten aikaa vievät osa-alueet, ovat yhdistyneet tavalla, jota en osannut odottaa.
Tilanne on ajanut minut outoon välikäteen: poliitikkona ja aktivistina olen aidosti iloinen siitä, että alan ongelmat on tuotu julkisuuteen. Samasta syystä koen myös velvollisuudekseni puhua asiasta omasta näkökulmastani alan työntekijänä. Toisaalta, juurikin statukseni työntekijänä tekee aiheesta äärimmäisen henkilökohtaisen, jonka myötä minun on ajoittain vaikea pukea ajatuksiani sanoiksi. Samalla koen myös tarvetta tarkkailla omia sanomisiani aiheesta. Tällainen tasapainottelu aktivisti- ja vartija-minäni välillä on ollut hankalaa.
Yleisesti koen oloni ristiriitaiseksi: tapausten saama huomio on positiivista, ja sen myötä on aloitettu useita selvityksiä niin alan yritysten, kuin viranomaisten ja sisäministeriön toimesta. Vaikuttaa siis aidosti siltä, että alan ongelmia ollaan ottamassa tosissaan, ja toivon todella että tilanne paranee nykyisestä. Muilta osin oma tunnemaailma on vaihdellut turhautumisen ja äärimmäisen vitutuksen välillä. Vaikka tiedostan alan lukuisat ongelmat, alkaa toistuva uutisointi kollegoiden sikailusta vaikuttamaan omaan jaksamiseen. Kun aihe samalla dominoi julkista keskustelua, tuntuu siltä, että elämäni pyörii täysin turvallisuusalan ympärillä.
Rehellisesti sanottuna, minua vituttaa jopa tämän tekstin kirjoittaminen, mutta samaan aikaan en oikein tiedä mitä muutakaan voin tehdä. Minulla on ollut tarkoituksena palata vanhaan rutiiniin, ja kirjoittaa taas vaihteeksi Hongkongista ja Taiwanista, mutta tämän hetkinen kohu tuntuu muodostuvan esteeksi. Jospa tämä tilitys edes hetkellisesti vapauttaisi minut tästä noidankehästä.
