Talous: Kestävän kehityksen talousbarometri | Uusi Suomi Puheenvuoro
Talousbarometri tarkoittaa talouden ilmapuntaria. Tätä käsitettä käytettiin muistaakseni ainakin 1970-luvulla televisiouutisissa usein rauhoittamaan Suomen taloutta ja talouden näkymiä muuttuvan maailman vaihtuvissa taloussuhdanteissa. Muistaakseni talousbarometrin esittämiseen oli tehty grafiikkaa, jolla taloustieteilijä selitti Suomen sen hetkisen talouden näkymiä. Usein uutisissa kansalaisille myös kerrottiin, minkälaisia toimenpiteitä hallitus tekee talouden tilanteen vakauttamiseksi suhteessa yhä voimakkaammin vaikuttavaan globaalitalouteen.
Vuosikymmenten 1970, 1980 ja 1990 jälkeen talouden turbulenssi on ollut voimakasta. Maailmankauppa on vilkasta ja kaikki maat näyttäisivät pyrkivän tekemään parastaan eli tuottamaan sellaisia tuotteita ja palveluja, joita voidaan viedä myös ulkomaille. On puhuttu viennin ja tuonnin suhteesta kansantaloudessa. Kansantalouden kannalta on parasta, että vientitulot ovat suuremmat kuin tuonnin rahallinen arvo. Näin kansantalous on totuttu näkemään.
Miten tämä talousmalli näkyy globaalitaloudessa ja erityisen vahvasti Suomen taloudessa? Maiden talous on yksilöitynyt ja maat pyrkivä tuottamaan sellaisen imagon, jonka avulla ne voivat näyttää olevansa kilpailukykyinen maa. Tämä pyrkimys on vahvasti myös yksittäisillä yrityksillä. Houkuttelevuus ja hyvä yritysimago on tuottanut kansainväliseen talouteen mallin, jossa yrityksistä on tullut niin houkuttelevia, että yritys on lähtenyt saavuttamaan kansainvälisyyttä ja siten kansainvälisillä suuryrityksillä on sijaintinsa jo monessa maassa. Matkailija ei välttämättä kaupunkien keskustamaisemasta juuri huomaa, missä maailman kaupungissa kulloinkin on, kun samat tutut yritykset näkyvät kaupunkikuvassa. No, ehkä hieman liioitellusti sanottu, koska talouden rinnalla toki maailman kaupungeissa kilpailee myös kulttuuri ja sen näkyvyys ja erottuvuus.
Asun Suomen toiseksi suurimmassa kaupungissa Espoossa, joka on tällä hetkellä ehkä yksi maailman nopeimmin muuttumassa olevaa kaupunkimaisemaa. Espoo on 1960-luvulla ollut vielä lähes maalaismaisemaa ja sen kaupunkikehitys on alkanut vahvistua nyt 2010-luvulta saakka, kun kaupungin liikennettä ollaan siirtämässä osittain myös raiteille. Tekeillä on pienoisrautateitä ja metro puskuttaa maan alla länttä kohti, ollen jo lähes käyttöönottoa vailla valmis.
Tämän kirjoituksen kuvitus on tänä aamuna (25.9.2022) otettu valokuva koiran ulkoilutuslenkin varrelta, jota maisemaa olen jo monena vuonna kuvannut säännöllisesti. Kuva on kuin tämän hetken suomalainen talousbarometri. Kuvassa on metroaitaa, jossa on talousgraafeista tuttua nousevaa ja laskevaa sahalaitaa. Kuvan taustalla näkyy valmiita ja lähes valmiita rakennuksia ja kuvan tulevaisuusnurkassa (oikealla ylhäällä) näkyy bloggaustilanne. Bloggaustilanne on esto, este, suma, stoppi. Talousbarometrissamme ei näytä tulevaisuus oikein auenneen. Ja sellaiselta myös talousbarometri todellisuudessakin saattaisi näyttää.
Onneksi on raha. Kaikkea on, mutta rahaa puuttuu. Raha on joustavampi aines kuin ihmisen mieli ja asenteet.
Vaikka on kaunis syyskuinen aamu, sunnuntaiaamu, mieleni matasi osittain melko matalalla, kun mietin suomalaisten työtilannetta, minäkin. Talous koostuu ihmisistä, ihmisten arjesta, työstä, ruuasta, asumisesta ja tavarasta. Ja tietenkin myös palveluista. Ja palveluthan ovat työtä.
Näyttää siltä, että kaikkeen olisi ratkaisuna vain työ. Mutta onneksi siis on myös raha. Ja rahakin ratkaisee. Olen näitä ratkaisuja kirjannut jo moneen aiempaan kirjoitukseeni taloudesta, joten en tähän tee kertausta enkä yhteenvetoa, kiinnostunut lukija löytää kirjoitukseni esimerkiksi verkkosivultani Tyhjäpaperi (sivuston osoite http://www.kolumbus.fi/tyhjapaperi. Kun työn tekemistä vaaditaan ja kaikki työhön vaaditaan, nykyisen ihmiskäsityksen mukaan ihmiselle pitää tuottaa olosuhteet, joissa hän voi vaatimukseen vastata. Edelleen vuonna 2022 hallituksemme juhlii mm. asunnottomien yötä. Miten asunnoton ihminen voisi olla kuntoinen työpaikan hakemiseen? Ensin pitää olla olosuhteet, joissa voi kuntoutua työpaikan etsimiseen ja löytämiseen ja sitten ihminen voi toimia työn hakijana. Jos työpaikan on menettänyt, tulot pienenevät ja mahdollisuus uuden työn löytämiseen alenee. Työnantajat Suomessa ovat hyvin valikoivia ja juuri mitään ryppyä ei ihmisen menneisyydessä saisi olla, että kelpaa työntekijäksi. Pelkällä työllä ei näyttäisi kestävä kehitys jatkuvat kuvan bloggaustilanteessa.
Mainitsen myös erään esimerkin, jossa työhön menemisen vaatimus näyttää kummalliselta. Kun ihminen on tehnyt raskaan rikoksen, valtio ottaa hänet ”suojelukseensa” ja tarjoaa vankila-asumisen ja täyden ylöspidon. Jos ihminen ei ole tehnyt rikosta, vaan hänen tilanteensa on muusta syystä heikentynyt jopa asunnottomuuteen saakka, hän tässä pohjoisen kylmässä maassa on omillaan eikä hänelle tarjoudu edes asumisen suojaa. Viime vuosina on nähty enemmän tai vähemmän piteneviä ruokajonoja ainakin pääkaupungissa. Moni kysyisi, että pitääkö tehdä rikoksia saadakseen ihmisenä tarvitsemaansa suojaa.
Tämä katsaukseni kestävän talouskehityksen barometriksi ei ratkea kuin rahalla. Jo vuonna 2013 kirjoitin aiheesta otsikolla Miten raha pyörii Euroopassa?. Ihmiset maan päällä ja taivaissa sekä menneisyytensä maailmoissa ovat aina innoittuneet aiheesta aarre. Aarteen etsiminen on ollut joskus lähes ainoa keino rikastua rutkasti kerralla ja tuo haave elää maanpäällisessä elämässämme. Jospa voisimme luopua aarteen perässä juoksemisesta ja havaita, että kuten edellä mainitussa kirjoituksessani totean, aarre olemme me ihmiset itse. Jospa me ihmiset olemme arvokas asia maassa ja maan päällä ja ansaitsemme jo ihmisyytemme vuoksi rahaa elääksemme. Kansalaispalkka, nyt kun tietokoneistuminen on jo hyvällä mallilla, on rahoitusratkaisu, joka vähentää nykyisiä talouden näkymien ongelmia ja esteitä kerralla rutkasti ja siten Suomen ja muidenkin Euroopan maiden tulevaisuuden talousnäkymät paranevat ja saavutamme aidosti kestävän kehityksen talousmallin.
25.9.2022 Tarja Kaltiomaa
Kirjoitus on ollut aiemmin Vapaavuoro-palstalla.
