Rikkinäinen maa? | Uusi Suomi Puheenvuoro
Olen nyt kirjoittanut pääblogiani Valmis maa jo 200 kirjoituksen verran. Ensimmäiset sata kirjoitusta tuli täyteen jo runsaassa kolmessa vuodessa, kun taas seuraaviin sataan kirjoitukseen menikin kymmenen vuotta, joten tahti on alusta huomattavasti hidastunut, mihin osasyy voi olla yksinkertaisesti se, että blogia aloittaessa minulla taisi olla jollain tasolla valmiina useampia aiheita, mistä koin halua kirjoittaa. Jos verrataan ensimmäisten 100 jutun poikkileikkausta seuraaviin sataan kirjoitukseen, paino onkin siten ehkä siirtynyt astetta enemmän ajankohtaisiin ja/tai taloutta koskeviin aiheisiin.
Vaikka olenkin kritisoinut joitakin yhteiskuntamme piirteitä blogijutuissani, ne ovat periaatteessa olleet kuitenkin vain erilaisia pintaraapaisuja yhteiskuntamme rakenteista, ja pääsääntöisesti yhteiskuntajärjestelmämme on tuntunut hyvin toimivalta. Tämä tunne on kuitenkin alkanut viime aikoina rapista, ja tuntuu, että on kasvavissa määrin syytä olla huolissaan järjestelmämme hyvinvoinnista.
Huolenaiheita on monia, mutta yksi keskeisimmistä on yleinen julkisen puolen resurssipula. Pisimpään ja näkyvimmin tämä lienee näkynyt hoitoalalla. Lähi- ja sairaanhoitajista on ollut puutetta pitkään, eikä alan palkkatasoa tunnuta millään saavan sellaiselle tasolle, minkä suurin osa kansasta kuitenkin vaikuttaisi pitävän perusteltuna. Se näkyy alan kysynnässä, mikä näkyy työntekijämäärissä, mikä puolestaan näkyy alalla työskentelevien kuormituksessa, ja negatiivinen kierre on valmis. Työntekijäpula alkaa näkyä asiakkaille asti jo kriittisissä akuuttia hoitoakin vaativissa asioissa, ja sama kuvio näkyy myös mm. varhaiskasvatuksessa (kts. esim. Varhaiskasvatuksen työntekijöistä huutava pula). Tilannetta parantaisi tuntuva lisä palkkatasoon, mutta mistä raha, kun kokonaisuutta painaa huoltosuhteen heikkeneminen, ja valtio velkaantuu jatkuvasti muutenkin?
Resurssipulan lisäksi on myös nähty muunlaisia esimerkkejä järjestelmän heikosta toimivuudesta. Postiin ei tunnu enää voivan luottaa. Valtion pääomistama Fortum myy keskeisen sähköverkkoinfrabisneksensä ulkomaille ja ostaa rahoilla Venäjästä riippuvaisen Uniperin miljarditappioihin johtavin seurauksin. Sosiaali- ja terveydenhuollon kuormitusta pahentaa entisestään surkeasti toimiva uusi Apotti-järjestelmä (josta luopumista on vaatinut yli 600 lääkäriä). Helsingin kaupunki uusii palkanlaskujärjestelmänsä varautumatta kunnolla uuden Sarastia-järjestelmän aiheuttamiin ongelmiin, minkä seurauksena on syntynyt vähintään satoja työntekijöitä koskeva kuukausikaupalla jatkuva palkkakaaos (ja jopa tuhansille jaellut virheelliset “potkut”). Ja mitä mahtaa tapahtua nyt, kun vuoden 2023 alusta lukien vastuu sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen järjestämisestä siirtyy kunnilta ja kuntayhtymiltä 21 hyvinvointialueelle? Onko vuoden alussa tiedossa uudenlainen kaaos?
Monet näistä ongelmista eivät toki ole vain Suomea koskevia. Huoltosuhteen heikkeneminen on yhteinen tekijä erityisesti länsimaissa, ja terveydenhuollossa on resurssipulaa varmasti monissa maissa. Lisäksi terveydenhuollon tietojärjestelmäuudistukset taitavat mennä useammin mönkään kuin edes jotenkuten putkeen (Viro tosin muodostaa tässä jonkinasteisen poikkeuksen, mitä lienee auttanut se, että nuoren valtion järjestelmiä on voitu rakentaa tyhjemmältä pöydältä).
Vaikka monet maat taistelevat samankaltaisten ongelmien kanssa, tuntuu, että järjestelmän tasapainolla on aiempaakin suurempi merkitys. Pandemian aiheuttama digiloikka lienee kutistanut valtioiden välisiä raja-aitoja entisestään, mikä voi pahentaa negatiivisia kehityskierteitä. Sama toimii onneksi myös toiseen suuntaan. Yritetään siis pitää järjestelmämme kunnossa. Vaikka nyt inflaationkin laukatessa ei ehkä kovin optimiselta tunnu, toivotaan että sote-uudistus ja alkava vuosi 2023 tuovat enemmän positiivisia kuin negatiivisia yllätyksiä.
Mahdollisimman hyvää alkavaa vuotta 2023!
