Onko siviilien surmaaminen sodassa sallittua?
Siviilien surmaaminen sodankäynnissä lienee yksiselitteisesti kiellettyä. Tästä ei liene epäselvyyttä nykyään ja se varsinkin korostuu Ukrainan sodan yhteydessä. Kansainväliset sotaa koskevat laitkin kieltävät sen. En ole asiantuntija mutta maallikkona tuntuu ylipäätään kaikki sotaa koskevat juridiset viilaukset oudoilta ainakin sodan aktiivivaiheen aikana. Ehkä se on tärkeää sodan jälkeen kun hävinnyttä osapuolta viedään tuomioistuimeen. Voittanutta ei kuitenkaan viedä rikoksistaan vastuulle vaan heitä juhlitaan paraatein vuosikymmeniäkin murhien jälkeen.
Onko siviilien surmaaminen sodan päämäärien vuoksi aina väärin? Tämä kysymys tuli mieleeni luettuani (=kuunneltuani) Mikko Porvalin teoksen Hyökkäyksen edellä: Kaukopartio Kannaksella kesällä 1941. Mikko Porvali on asiantuntija alallaan, juristi, rikostutkintaan erikoistunut poliisi ja tiedusteluhistorian tutkija. Kirjat vaikuttavat aivan erilaisilta ja tieteellisimmiltä kuin vuosikymmenien takaiset lukemani poikakirjamaiset sotakirjat käsitellessään tuota toimintaa.
Puna-armeijan raa’immat sotarikoset kohdistuivat eittämättä partisaani-iskuissa kuolleiseen noin 200 siviiliin Lapissa ja itärajalla jatkosodan aikana 1941-1944. Oliko siviiliväestö evakuoimatta tuolla tietoisesti Suomen sodanjohdon käyttäessä heitä ihmiskilpenä? Onko aihetta tutkittu? Asia liippaa siinä mielessä itseäni että äitini silloiseen naapuritaloon partisaanit iskivät 31.7.1944 ja surmasivat lähes koko porukan eli noin kymmenen henkilöä. Jos isku olisi kohdistunut siis naapuritaloon niin en olisi itsekään nähnyt päivänvaloa reilu kymmenen vuotta myöhemmin, ja säästyisitte näiltä raapustuksilta Puheenvuorossa. Näistä venäläisen rötöksistä ehkä kirjoitan valokuvien (SA-kuva) myöhemmin. Mutta tosiaan YYA-sopimuksen aikoihin asiasta ei saanut hiiskahtaakaan. Siitä piti huolen viimeistään presidentti Urho Kekkonen perässänuoleskelijoineen. En ole sillä tavalla poliittinen eläin mutta tässä asiassa vihaan Kekkosta koska se tulee niin lähelle sukuani.
Mutta Mikko Porvalin kirjaan edelleen. Kirjassa kerrotaan tiukasti dokumentteihin nojautuen kaukopartion matkaa vihollisen linjojen taakse aivan sodan alkupäivinä. Partio tekee tiedustelua normaalisti, räjäyttää ja suistaa junia ja radalle asetettu räjähdehän ei erottele sotilasjunaa henkilöjunasta. Tuhoaa vihollisosastoja jos siihen mahdollisuus. Erotukseksi partisaaneista siviilien surmaaminen ei ole minkäänlainen päätarkoitus.
Kirjassa on kuitenkin episodi jossa surmataan siviilejä kun tarkoituksena on ryöstää kuorma-auto osaston liikkumiseen. Siviiliauto pysäytetään mutta auto ei ole kelvollinen partion kulkuun.Mutta koska siviilikuljettaja apumiehineen antaa ymmärtää tajunneensa partion olevan suomalaisia niin partio heti surmaa kyseiset siviilihenkilöt lyhyellä konepistoolisarjalla. Autoa ei voitu päästää jatkamaan matkaansa koska se epäilemättä olisi hälyttänyt kovan takaa-ajon suomalaisten perään. Syyllistyikö partio tässä rikokseen? Vai noudattiko se vain päämajan käskyä jossa sanottiin että partion on pyrittävä annettuun tavoitteeseen kaikin keinoin. Eli tuon mukaan myös tarvittaessa siviilihenkilöiden surmaamiseen. Ja kuinka kansainvälinen laki määrittelee siviilin? Menettikö kuorma-auton kuljettaja tuossa tapauksessa siviilin saaman suojan antaessaan ymmärtää tilanteen liittyvä sodankäyntiin ja sen osapuolten tavoitteisiin?
Heti partion kotiin saapumisen jälkeen, kaikki eivät tosin saapuneet enää vaan jäivät matkalle ikuisiksi ajoiksi, sotilasjohto kirjoitti matkasta dokumentit ja mielenkiintoista juurikin se, että kuorma-auton siviilikuljettajien surmaa ei pyritty mitenkään peittelemään. Sen sijaan, kun partio samalla matkalla joutui ryöstämään siviilitilalta muutaman kanan saadakseen kipeästi kaipaamansa ravintoa koska ilmakuljetukset eivät toimineen halutulla tavalla, niin tämä siviileiltä kanojen ryöstäminen sensuroitiin pois jälkipolvien dokumenteista. Sotaväen siviileihin kohdistama ryöstäntä oli yksiselitteisesti kiellettyä koska siviilit ja heidän kanansa eivät olleet sodassa osapuolina.
