Ciceron politiikan filosofiaa ja joulun ihme
Miksi pitäisi välittää siitä, mitä politiikassa tapahtuu? Vastaus ei ollut antiikin filosofeille selvä. Platonille korkeinta olivat ideat ja niiden mietiskely. Esimerkiksi kolmion tai oikeudenmukaisuuden idean ymmärtäminen voi kiinnittää meidät ikuiseen ideoiden valtakuntaan.
Ideoiden mietiskelystä löytyy Platonin mukaan myös kestävä onnellisuus. Käytännön politiikan tasolla oikeudenmukaisuus näyttäytyy meille hänen mukaansa vain melko hämärästi, ei siis yhtä kirkkaana kuin ideoiden maailmassa.
Demokratiaa Platon ei kannattanut, koska siinä politiikkaa ohjaavat liiaksi tavallisen kansan kontrolloimattomat intohimot. Rahvaan sielunelämän hän näki melko kaoottisena. Hallitsemaan sopisivat paremmin filosofit, joiden katse sentään on kestävissä ideoissa ja joilla on siten edellytyksiä edes suurin piirtein oikeudenmukaiseen hallitsemiseen.
Platonin ratkaisu ei kuitenkaan ole jännitteetön: koska filosofien mieli suuntautuu jatkuvasti ideoiden kestävään maailmaan eikä muuttuvaiseen todellisuuteen, niin viitsivätkö he lopulta poliittisista velvollisuuksistaan kunnolla välittää? Ciceron politiikan filosofiaa voi lukea korjausliikkeenä platonilaiseen perinteeseen. Kertomus joulun ihmeestä tarjoaa asiaan sitten vielä aivan toisenlaisen näkökulman.
Ciceron vaiheita politiikassa
Hyväosaiseen perheeseen syntynyt Marcus Tullius Cicero (106–43 eaa.) oli roomalainen poliitikko, filosofi ja kirjailija. Politiikassa hän eteni vuonna 63 eaa. konsuliksi. Hän oli myös mestarillinen puhuja (reettori) ja asianajaja.
Kun Cicero joutui salaliittolaisten murhayrityksen kohteeksi, hän hyökkäsi puolestaan näitä vastaan sanoin. Näistä puheista on lause ”Oi aikoja, oi tapoja!” (”O tempora, o mores!”). Cicero selvisi tilanteesta, mutta hänellä oli vielä monta seikkailua edessään.
Vaaran hetket koittivat hänelle esimerkiksi silloin, kun Gaius Julius Caesar joukkoineen saapui Italiaan 49 eaa. ylittäen Rubiconin. Cicero tuki hänen vastustajaansa Pompeiusta. Rooman valloitettuaan Ceasar kuitenkin armahti Ciceron.
Tällaisten vaiheiden jälkitunnelmissa Cicero sitten kirjoitti yhden tärkeimmistä teoksistaan, Velvollisuuksista (lat. De officiis, engl. On Obligations), 44 eaa. Hänen filosofiansa ei siis ollut suinkaan syntynyt vain puun alla pohdiskellessa tai vain kirjoja lukiessa.
Velvollisuudet ja niiden sovelias toteuttaminen
Cicero rakentaa ajatteluaan velvollisuuksista paljolti Platonin hyveopin pohjalta. Cicero kuitenkin argumentoi, että tärkeimpiä hyveitä on nimenomaan elettävä todeksi myllerrysten keskellä. Platonin ajattelussa parhaat hyveet jäivät liiaksi filosofien omaksi asiaksi, punoutuen yhteen heidän oman onnellisuudentavoittelunsa kanssa. Hyveitä tyydytään liiaksi vain pohtimaan.
Englanninkielisestä käännöksestä nopsasti suomennettuna Cicero (On Obligations, Bk. 1, sec. 28) muotoilee asian esimerkiksi näin: ”Platonin mukaan filosofien ei siis tarvitse osallistua julkisten asioiden hoitoon, ellei tämä ole välttämätöntä. Heidän on kuitenkin järkevää osallistua siihen vapaaehtoisesti – juuri vapaaehtoisen osallistumisen kautta oikeudenmukaisuus toteutuu parhaiten.”
Hyveet ovat siis varsinaisesti hyveitä juuri keskellä elämää. Niiden toteuttaminen ei ole useinkaan helppoa. Stoalaiseen perinteeseen liittyen Cicero näki, että mieltään voi kuitenkin harjaannuttaa hyveeseen, ja erityisesti velvollisuudentuntoisuuteen. Parhaimmillaan ihminen kykenee (ibid., bk. 1, sec. 93–95) vaikeissakin tilanteissa toimimaan soveliaasti (fitting, decorum) ja kunniallisesti velvollisuuksiensa mukaan. Tällainen piirre liittyy hänen mukaansa jokseenkin kaikkiin hyveisiin.
Platon oli määritellyt neljäksi kardinaalihyveeksi nämä: viisaus, oikeudenmukaisuus, rohkeus ja itsehillintä/kohtuullisuus. Velvollisuuksista-teoksen englanninkielisen käännöksen laatija P. G. Walsh (ibid., Introduction, xx–xxi) käyttää jälkimmäisestä sanaa temperance, mutta toteaa Ciceron oikeastaan korvanneen sen yllä mainitulla soveliaisuuden käsitteellä. Itse kunkin tulee tehdä asioita, jotka ovat hänelle soveliaita, välittämättä paljoakaan muista.
Cicero (On Oblications, bk. 1, sec. 20–24) määrittää oikeudenmukaisuuden ensimmäiseksi merkitykseksi, että muita ei saa vahingoittaa, ellei ole itse joutunut hyökkäyksen kohteeksi. Toinen on ero yhteisen ja yksityisen omaisuuden välillä. Lisäksi hän korostaa totuudellisuutta oikeudenmukaisuuden perustana, erityisesti sitä, että pidämme lupauksemme ja voimme siten luottaa sopimuksiin.
Toki Cicero sanoo oikeudenmukaisuudesta paljon muutakin kiinnostavaa. Tässä kohden hän jatkaa esimerkiksi epäoikeudenmukaisuuden kohteeksi joutuneiden puolustamisesta ja luo samalla pohjaa vähitellen kehittyneelle oikeutetun sodan teorialle.
Keskeisin nostoni Ciceron ajattelusta nyt on kuitenkin se, että hän vei länsimaista moraalifilosofiaa käytännölliseen suuntaan ainakin Platonin utopistiseen Valtio-teokseen verrattuna. Tämä ei tarkoittanut Platonin määrittelemien hyveiden väheksymistä, vaan niiden merkityksen korostamista juuri käytännöllisten, erityisesti poliittisten myrskyjen keskellä.
Ciceron poliittinen filosofia ei sentään yltänyt demokraattisuuteen asti. Hän oli tasavaltalaisen harvainvallan kannattaja, jonka näköalat koskivat pääosin yläluokkaisten eettisiä huolia.
”Sana tuli lihaksi”
Ajanlaskumme alku aseteltiin sittemmin Caesaria ja Ciceroa huomattavasti syrjäisemmän henkilön syntymän mukaan, nimittäin Jeesus Nasaretilaisen. Hänen seuraajistaan evankelista Johannes kuvaa Jeesuksen syntymää silti kielellä, joka nousee Cicerollekin tärkeästä stoalaisesta perinteestä. Siinä on keskeistä, miten Sana (logos, järjellisyys) voi tulla merkittäväksi elämän hämmennysten, sorron ja toivottomuuden keskellä.
Evankelista Johanneksen mukaan joulun ihmeessä siis Sana tuli lihaksi, tai Korkein viisaus tuli ihmisten keskelle, tai Jumala tuli ihmiseksi. Jätän tämän opetuksen kosmis-myyttisen puolen tarkastelun nyt sivuun ja keskityn sen merkitykseen poliittiselle arvomaailmalle.
Joulun ihme hämmästytti nimittäin muiden seikkojen ohella alusta asti sillä, miten se nosti erityiseen arvoonsa maaseutulaisen Marian ja rakentaja Joosefin, kedon paimenet ja tallin eläimetkin. Se toi Sanan niiden keskelle, jotka olivat maallisen vallan näkökulmasta syrjäytyneitä – tai syrjäytettyjä. Tällaiset ihmiset olivat varhaiskristillisen Jumalan valtakunnan tärkeimpiä viestinviejiä. Joukossa oli toki joitain maallisesti menestyneempiäkin.
Cicero oli halunnut tuoda parasta tuntemaansa filosofiaa, sanaa, elämän keskelle korkean tason politiikassa. Joiltain osin hän siinä onnistuikin. Hänen laajasta kirjallisesta tuotannostaan jo yksin Velvollisuuksista-teos on vaikuttanut suuresti koko länsimaiseen etiikkaan ja politiikan filosofiaan. Ciceron visio ei kuitenkaan yltänyt kunnolla mahtavan valtakunnan syrjäisimpiin asti, eikä demokraattisen järjestelmän puolustamiseen. Syrjäytettyjen arvon näkeminen uudella tavalla sijoittuu pikemminkin Betlehemin laitamilta, itämaisilta paimenkedoilta ja kalastajapiireistä alkaneeseen suureen kertomukseen.
Antoiko ensimmäinen joulu sysäyksen demokratiakehitykselle?
Yhtäältä vaikuttaisi liian uskaliaalta vastata tähän myönteisesti. Kun kristinusko nousi valtauskonnoksi konstantinolaisen käänteen myötä 300-luvulla, tästä ei vielä demokratiaa syntynyt. Myös reformaattori Martti Luther, niin rajusti kuin hän oman aikansa uskonnollis-poliittista valtaeliittiä kritisoikin, oli pikemminkin säätyjärjestelmän kuin demokratian kannattaja.
Toisaalta joulun ihme – siten kuin se on evankelistojen kertomana meille välittynyt – nosti tavallisia takamaiden ihmisiä hämmästyttävällä tavalla arvoonsa. Saamme hämmästellä tätä sanomaa vielä tänäänkin. Toki tarvittiin vielä tukku valistusfilosofeja ja paljon arjen aktivismia ennen kuin demokratia alkoi juurtua länsimaihin. Ja taas nykyisin, kun on havaittavissa länsimaissa ja globaalistikin elitismin nousua, on syytä muistaa: demokratian kestävyys ei ole itsestään selvää.
Joulun kertomukset loivat joka tapauksessa osaltaan pohjaa köyhimpienkin ihmisarvolle, syrjäytettyjen äänten tärkeydelle ja pitemmän päälle myös demokratialle. Tulevalla viikolla saamme jälleen näitä kertomuksia kuulla. Vapaina lukuhetkinämme saatamme samalla yrittää oppia myös antiikin filosofeilta niistä asioista, joiden äärellä he olivat parhaimmillaan.
—
Cicero. On Obligations. Transl. with an Introduction and Notes by P. G. Walsh. Oxford, UK: Oxford University Press, 2000.