Valeminuuden kuolema – Pelkäämmekö astua todelliseen voimaamme? (vieraana: Juha Tulkki) ️
Viime vuodet ovat olleet monille henkisen polun kulkijoille voimakkaiden sisäisten prosessien aikaa! Olemme kohdanneet kollektiivisella tasolla monia omaan pienuuteen liittyviä pelkoja. Nämä pelot ovat saattaneet rajoittaa meidän uskallusta tulla näkyväksi, tehdä rohkeita valintoja ja elää itsemme näköistä elämää.
Vanhasta luopuminen on aina uuden alku! Uuden äärellä joudumme haastamaan sen, mitä olemme uskoneet olevamme ja minkä olemme kokeneet itsellemme mahdolliseksi.
Uudelle videolle sain keskustelukaverikseni kukkaterapeutin, valmentajan ja luennoitsijan Juha Tulkin! Sukellamme Juhan kanssa syvälle valeminuuden murtumiseen, jonka kohtaamme usein rajujen pysähtymisten ja elämän tarjoamien haasteiden myötä.
Mitä meille tapahtuu, kun huomaamme, että koko eletty elämämme on perustunut tiedostamattomille tarinoille ja valheille? Pitääkö meidän kuolla vanhalle valeminuudelle, jotta tervehtynyt minuuden kokemus voi syntyä?
Olemmeko oppineet elämään pienuuden ja kärsimyksen kanssa? Pelkäämmekö suuruutta, onnellisuutta ja menestystä jopa enemmän kuin epäonnistumista?
Onko valeminuuden piilotetuin taso jatkuva sisäinen kärsimys? Mitä meidän kärsimysminuudelle tapahtuisi, jos olisimmekin onnellisia, rakastettuja ja kannateltuja?
Sydämellisesti tervetuloa mukaan tälle yhteiselle tutkimusmatkalle sisäisten rajoitusten ja uskomusten syvimmille tasoille!️
Juha Tulkin kotisivut:
http://www.keskiyonaurinko.fi/
Juha Tulkin Facebook:
https://www.facebook.com/share/19e5XthLT7/
ILON Valkeat -messut Oulussa (Hiukkavaaratalolla) lauantaina 3.10.2026 klo 10-17! ️
Luento: Valitse rakkaus (Liikuntasalissa klo 14.00-14.45)
Lisätiedot tapahtumasta:
https://ilonvalkeat.info/oulu/info
Hengen ja Tiedon -messut Helsingissä 10.-11.10.2026! ️
Luento: Tietoinen ihmisyys (Maasalissa 1M) lauantaina 10.10. klo 16.00-16.45!
Tapahtuman ja juhlasalin juonnot sunnuntaina 11.10.2026 klo 10.00-17.00!
Lisätiedot tapahtumasta:
https://www.hengenjatiedonmessut.fi/
Löydät minut myös näistä palveluista:
Instagram:
https://instagram.com/antti_launonen
X:
Facebook:
https://www.facebook.com/launonenantti
Lähde