RUANDAN KAUHUT – MAAILMAN NOPEIN KANSANMURHA

0
maxresdefault.jpg
Tarjouksia:



Tue kanavaa jäsenyydellä:
https://www.youtube.com/channel/UCW4heqyZ9aMiXRwptJIMXGQ/join

Ruandan kansanmurha vuonna 1994 on yksi modernin historian synkimmistä ja traagisimmista tapahtumista. Tämä vain 100 päivää kestänyt tapahtuma johti jopa miljoonan ihmisen kuolemaan. Ruandassa etniset ryhmät, hutut ja tutsit, olivat eläneet rinnakkain vuosisatojen ajan, mutta siirtomaavaltojen aikana vahvistuneet erot sekä poliittiset jännitteet johtivat lopulta katastrofiin.

Tämä video on rakenenttu luotettavien lähteiden pohjalta. Se ei sisällä väkivaltaista kuvitusta tai kuvailua ja sopiikin hyvin käytettäväksi esimerkiksi oppimateriaalina kouluissa.

Kansanmurhan taustalla vaikuttivat monimutkaiset historialliset ja sosiaaliset tekijät, kuten hutujen ja tutsien välinen valta-asema ja eurooppalaisten siirtomaavaltojen ylläpitämät etniset jakolinjat. Kansanmurhan aikana hutuääriryhmät aloittivat järjestelmällisen väkivallan, johon kuului muun muassa siviilien aseistaminen.

Vaikka kansainvälinen yhteisö seurasi tapahtumia järkyttyneenä, toiminta jäi vähäiseksi. YK:n rauhanturvaoperaation puutteelliset resurssit estivät tehokkaan puuttumisen, ja tilanne Ruandassa eskaloitui nopeasti.

Kansanmurha päättyi, kun Paul Kagamen johtama Ruandan isänmaallinen rintama (RPF) valtasi pääkaupungin Kigalin heinäkuussa 1994. Sen jälkeen maa on aloittanut vaikean jälleenrakennus- ja sovintoprosessin, johon kuuluu oikeusprosesseja ja yhteisöjen eheytymistä perinteisten gacaca-oikeuksien kautta. Ruanda on myös panostanut talouteen ja kansalliseen yhtenäisyyteen, mikä on auttanut maata toipumaan tästä synkästä luvusta.

Timestampit:

0:00 Johdanto
1:16 Ruandan varhainen historia ja etnisten ryhmien synty
3:06 Kuningaskunnan muodostuminen ja siirtomaa-aika
5:37 Kohti itsenäisyyttä ja jännitteiden kiristyminen
8:04 RPF:n muodostuminen ja sisällissota
9:40 Presidentin murha
12:57 Kansainvälinen yhteisö ja YK:n epäonnistuminen
14:53 Kansanmurhan kauhut ja RPF:n voitto
16:32 Jälkiseuraukset ja jälleenrakennus

Tämä video ei sisällä väkivaltaista kuvitusta tai kuvailua. Se sopii hyvin käytettäväksi esimerkiksi oppitunneilla!

Kiitos että katsoit videon! Se merkitsee minulle todella paljon!

TUU JUTTELEEN

Instagram: https://www.instagram.com/petterimikkonen
Twitter: https://www.twitter.com/PMMikkonen
Facebook: https://www.facebook.com/petterimikkonenvlog
️ Discord: https://discord.gg/TzwpKag
Nettisivut: https://www.petterimikkonen.fi
Sähköposti: petteri@petterimikkonen.fi

Kauppa: https://shop.spreadshirt.fi/pmcrue/

VIDEON LÄHTEET:

Musiikki: Epidemic Sound
️ Kuvitus: Storyblocks, Shutterstock, Flaticon
Kirjalliset lähteet:

Joka viikko uusi video!

Kaupalliset yhteistyöpyynnöt: petteri@petterimikkonen.fi

#ruanda #dokumentti

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *