Joulupukkiin uskomattomuus ja historian hirmutyöt
Usein, kun menneisyyden hirmutöitä tarkastellaan, ilmestyy keskusteluihin kiistelty syytös: ”ateistit ovat tehneet paljon pahaa historiassa.” Väite, jota on vuosien mittaan toisteltu ja korostettu, heittää varjon kaikkien uskonnottomien ylle. Mutta jos pilkomme tämän väitteen osiin, käy ilmi, että siinä piilee syy-seuraussuhteiden tulkintaan liittyvä retorinen sudenkuoppa. Syytöksessä asetetaan uskonnottomuus selittäväksi tekijäksi ihmisten tekemille hirmutöille, aivan kuten väittäisi, että ihmisten pahuus selittyisi sillä, etteivät he usko joulupukkiin. Väite on toki epäreilu, mutta samalla se osoittaa, miten helposti syy-seuraussuhteiden ymmärrys voidaan ohjata tarkoitushakuisesti harhaan.
Ihmisen motiivit ja teot ovat harvoin yksinkertaisia, eikä yksittäinen uskon tai uskomuksen puute yksinään riitä selittämään tekojen syitä. Historia tarjoaa meille runsain mitoin todisteita siitä, että väkivalta, terrori ja hirmutyöt eivät juonnu vain uskon puutteesta tai uskonnosta, vaan monimutkaisista poliittisista, sosiaalisista ja kulttuurisista tekijöistä, joihin kuuluu myös vallanhimo, ideologiat ja sosiaalisten rakenteiden kontrolli. Kun vaikkapa tietyt totalitaariset hallinnot ovat tehneet väkivallantekoja, ateismia on joskus käytetty osana ideologiaa, mutta syyt niiden toimintaan ovat pikemminkin olleet autoritaarisia: ideologioiden avulla oikeutetaan valtaa ja kontrollia, ei niinkään uskon tai uskomattomuuden pohjalta.
Ajatellaanpa, miten kävisi, jos lähtisimme soveltamaan samaa kaavaa kaikkeen: koska monet eivät usko joulupukkiin, voisimmeko väittää, että tämä uskomuksen puute selittäisi heidän toimintansa? Joulupukki on toki satuhahmo, mutta satua on tämä argumenttikin. Me kaikki – oli meillä vakaumuksia tai ei – tiedämme, ettei usko satuolentoihin, jumaliin tai henkiin yksin määritä sitä, toimimmeko oikein vai väärin.
Syy-seuraussuhteiden retorinen käyttö on kuin taikatemppu: väärin suunnattu katse kääntää huomiomme pois todellisista syistä ja monimutkaisista taustatekijöistä, joita emme ehkä halua nähdä tai joita emme osaa käsitellä. Ihmiskunnan historia on niin monisäikeinen, ettei se taivu yksinkertaisiin syy-seurausketjuihin ilman vääristymiä. Kun haluamme ymmärtää menneisyyttä ja ehkäistä tulevaisuuden hirmutöitä, meidän on jätettävä sivuun yksinkertaistavat syytökset ja ryhdyttävä tutkimaan valtapolitiikan, sosiaalisten normien ja ihmismielen kompleksista kudosta. Niistä koostuu todellinen historia – sellainen, joka ei tarvitse satuhahmoja selityksekseen.
