Sanna Marin kirja: Poikkeuksellinen pääministeri
Harmillista kirjoittaa tämä kun en ole ehtinyt Salla Vuorikosken Sanna Marinista kertovaa kirjaa kuin vasta n. 300 sivua mutta oli kai ilmiselvää että sen hankin ja luen? Mitä olen muualla katsellut kirjasta tehtyjä artikkeleita, ne tuntuvat nappaavan sieltä jonkun yksityiskohdan, ja kirjan kokonaisuus jää peittoon. Siinä on mielenkiintoisesti lähestytty asiaa monelta kantilta. Sanna-fanina oli ilmiselvää että kirjan hankin hintalappua katsomatta mutta varoitetaan nyt ennen kuin alatte lukemaan, että joka lausetta saati tulkintaa tuolta alta ei kirjan sivuilta löydy, vaan seassa on omiakin huomioita. Olenhan itsekin Sannaa seurannut vuosikausia. Väliin avoimen ihailevasti mikä ei liene yllätys kenellekään?
Tutustumme kirjassa Sannaan jolle oma supersuosio tuntuu tulevan yllätyksenä kerta toisensa jälkeen. Kun hän odottaa televisiosta vaali-illan tuloksia ja jännittää, pääseekö eduskuntaan varajäseneksi, hän ei vielä kymmentä vaille aavista, että pelkkien ennakkoäänien perusteella hän on koko maan ääniharava. Kun hän ajaa autolla Amerikassa pitämään luentoa Columbian yliopistolle, hän ihmettelee jonoa joka kiemurtelee korttelia ympäri, eikä heti aavista että kaikki ovat tulleet häntä kuulemaan. Jotenkin vain koko ympäröivä maailma lataa nimenomaisesti häneen kaiken toivonsa ja tulevaisuususkonsa. Menee pitkään ennen kuin hän tiedostaa oman suosionsa ja karismansa.
Toisaalta tapaamme Sannan joka on perusluonteeltaan kopea, ylimielinenkin ja keitä ei pidä tärkeinä, niihin hän suhtautuu kuin ilmaan. Tunnettua on että kulkiessaan eduskunnan salin halki aamusta, hän ei tervehtinyt ketään. Rivikansanedustajat eivät merkinneet mitään. Varsinkin toimittajat – aamiaiskohun jälkeen – saivat tutustua varsin töykeään ja kylmäkiskoiseen pääministeriin joka suhtautui joka toimittajaan kuin veriviholliseensa. Kuvausryhmää hän ei juurikaan tervehtinyt saati jutustellut. ”Tässä ei kuvata vaan tuolla” oli ainoa kommentti kun hän ilmaantui kulman takaa. Kameran käynnistyttyä esiin tuli lämminhenkinen ja empaattinen Sanna mutta kun kuvaaja painoi Stop-nappulaa, empaattisuus loppui kuin seinään. Kuvausryhmä sai pelkän viileän mulkaisun ja sanattoman kehotuksen painua tiehensä pilaamasta hänen päiväänsä enempää. Sen jälkeen hän poistui paikalta sanomatta mitään.
On hyvin ymmärrettävää että jos Sanna itse olisi saanut, saati halunnut, osallistua tämän kirjan tekoon, tätä puolta tuskin olisi kuultu. Ei olisi kuultu Sannasta joka oli konfliktihakuinen joka ei riitoja pelännyt. Juuri kiivaus ja riidanhaluisuus hänet aikanaan nostikin estradille. Esiintyessään ensimmäisen kerran a-studiossa edustamassa puolueen nuorisosiipeä, hän oli räväkkä ja haki konfliktia. Juuri vastakkainasettelua toimittajat rakastavat ja päättivät siitä paikasta kutsua hänet toisenkin kerran.
Mistä me pääsemmekin hänen sisäiseen ristiriitaansa. Toisella kädellä hän on ns. vaikea ihminen mutta vasemmistolaiset arvonsa ovat silkkaa kultaa. Hän uskoo tosissaan tasa-arvoon ja inhimilliseen elämään kaikille ja inhoaa yli kaiken ihmisten hyväksikäyttöä sun muita ei-toivottuja ilmiöitä. Jos häneltä puuttuu kyky arvioida milloin käytöksensä loukkaa ympärillä olevia, yhtälailla hän on vapaa tekopyhyydestä joka on politiikoille yleistä. Politiikot kun mielellään puhuvat esim lapsiperheistä kun samaan aikaan salassa leikkaavat lapsilisistä. Sannan kohdalla sellainen olisi mahdottomuus, niin paljon se sotisi hänen arvojaan vastaan.
Kriisiaikana ei Suomi olisi voinut parempaa johtajaa saada. Kirjassa tuli hyvin selväksi että Ohisalon tai Kiurun kaltaiset politiikot olivat kykenemättömiä hoitamaan niin suuria asioita, päinvastoin kuin Sanna joka veti suurella pensselillä tyytymättä mihinkään kompromissiin. Itse asiassa koronan kriittisinä viikkoina Sanna suunnitteli täydellistä ulkonaliikkumiskieltoa, joka tosin kaatui perustuslakiin ja muuttui sittemmin Uudenmaan suluksi. Sanna oli myös ainoa jolla ei puntit tutisseet kun puhuttiin rahamääristä jotka koronavelkaan liittyivät. Täydellinen pelkäämättömyys, keinoja kaihtamaton päämäärähakuisuus yhdistettynä korkeaan älykkyyteen ja hallinnolliseen osaamiseen teki hänestä ainutlaatuisen kriisijohtajan. Sannan aikana ei koronaan kuoltu, päinvastoin kuin muualla missä kylmäkontit täyttyivät ruumispusseista.
Demarien setä-miesten osastolla oltiin koronakriisin jälkeen huolissaan hänen ulkopoliittisesta osaamisestaan. Tuomioja, Kimmo Kiljunen ja Heinäluoma olivat huolissaan osaako Sanna noudattaa niinistöläistä aktiivista vakauspolitiikkaa jossa mitä tahansa Venäjästä sanottiin, sitä mietittiin kerran kaksi, mieluummin kolmekin. Ilmeisesti ei osannut, eikä edes halunnut. Navalnyi-twiitit järkyttivät presidentinlinnaa myöten ja turhaan koettivat setämiehet saada hänet aisoihin. Sanna ei vain kertakaikkiaan osannut pelätä Putinia saati koko Kremliä. Oli selvää että koko nato-jäsenyys oli pitkälti Sannan käsialaa. Tokihan Kokoomus ja RKP olivat pitäneet optiota yllä, mutta saamatta mitään aikaan kun taas Sanna oli kuin pyörremyrsky jota mikään ei voinut pysäyttää kun sen pään otti. Selvää on, että hän vältteli tietoisesti koko demarien boomeri-kerhoakin. Itse asiassa kävi päinvastoin; Sanna ylipuhui nato-jäsenyyteen Tuomiojankin joka sitä oli ikänsä vastustanut. Toisaalta Väyrynen yhdessä kirjassaan kuvasi Tuomiojaa mieheksi, jolla oli korkeat arvot, mutta joka oli lihaltaan heikko ja taipui helposti omista periaatteistaan.
Kirjan pihvi on ilmeisesti se, että kun aikansa keitettiin kriisistä toiseen, lopulta jokin rasahti sisältä rikki. Tapaamme pakkomielteisen siivojan ja hölkkähullun jonka päivittäinen juoksemismäärä alkoi olla maanista laatua. Ympäristö huolestui hänen laihtumisestaan ja pohti onko tällä syömishäiriö? Muutos tapahtui ns. aamiaiskohun aikoihin jota Sanna varmasti piti varsin epäoikeudenmukaisena syytöksenä. Hän oli ajatellut että pysyy kohujen ulkopuolella kun vaan tekee asiat rehellisesti ja oikein, mutta oppi erilaisten kohujen myötä miten lieroa peli voi olla. Sen koommin hän ei toimittajiin suhtautunut millään ystävyydellä ja tämä ilmiö on kansainvälistä laatua. Turha on jonkun Pulitzerilla palkitun NewYork Timesin kolumnistinkaan häneltä haastattelua pyytää, saati kotimaisen median. Pääministerikaudellaan rikkirasahdus näkyi siinä että hän pienensi lähipiiriään, jätti monet vanhatkin tuttavuudet ulkopuolelleen, ja jopa korkeiden virkamiesten oli turha yrittää häntä lähestyä suoraan vaan yksinomaan avustajien välityksellä. Hänen ovensa ei ollut auki kuin muutamalle harvalle ja valitulle.
On melko kiistaonta että Sanna on asiakeskeinen ihminen. Keskittyessään tiettyyn asiaan jopa putkinäköinen. Itsensä hän jättää silloin sivuun. Ristiriita on ilmeinen kun ajattelee hänen nykyistä mediakuvaansa matkustelevana ja vaatteillaan keikaroivana narsistina, joka nauttii parrasvaloista ja keskipisteenä olemisesta. Sannan luonne tulee kirjassa hyvin selväksi, ja se on jopa päinvastainen. Mielikuva nyky-Sannasta on melko varmuudella median luoma valekuva eikä vastaa sitä mitä hän itse ajattelee ja tekee. Hän tuntuu itse rakastavan paperien kahinaa ja rutikuivia kokouksia ja edustustehtävät avajaisissa sun muissa kissanristiäisissä ovat hänelle melko varmasti vastenmielistä pakkopullaa. Se että media leipoo juuri hänestä tuota mielikuvaa, varmasti syventää hänen epäluuloaan mediaa kohtaan.
Ilman Sannaa ja hänen tarkentavia kommenttejaan itse kirja jää kuitenkin jotenkin ohueksi. Toisaalta se on hirveän raskas ja rivit suorastaan notkuvat asiapainotteisuudesta mutta siitä puuttuuvat vivahteet, eräänlainen suola joka saa siitä elämänmakuisen ja antaa eri tilanteisiin ja käänteisiin väriä. Kirjoittajalle on ollut ilmiselvää että Sanna ei pääse vaikuttamaan sisältöön vaan ainoastaan vastaamaan tiettyihin yksityiskohtiin objektiivisuuden nimissä. Selvää on että kirjoittaja ei saanut minkäänlaista vastausta haastattelupyyntöön jota tosin osasi odottaa – Sanna ei aio leppyä suhteessa kotmaisiin poliittisiin toimittajiin.
Tottakai Sanna Marin on kirjan arvoinen. Hän oli todellakin poikkeuksellinen pääministeri joka kohtasi rauhanajan pahimmat kriisit ja oli sen arvoinen. Silmää räpäyttämättä hän osasi ja uskalsi tehdä suorastaan maailmaa vavisuttavia päätöksiä ja se jos mikä nostaa hänet todellisten suurhenkilöiden joukkoon, päinvastoin kuin tusinapolitiikot joita tulee ja menee.
