Onko Yle pyhä lehmä | Uusi Suomi Puheenvuoro

0
Tarjouksia:

(Yleisradion rahoitus perustuu veroon, jolla Yleä rahoitetaan tänä vuonna 594 miljoonalla eurolla (brutto, se maksaa myös hieman veroja)). Määrärahan vuosittaisen korotuksen perusteena on indeksi, joka muodostuu elinkustannusindeksistä, jonka painoarvo on yksi kolmasosa, sekä ansiotasoindeksistä, jonka painoarvo on kaksi kolmasosaa.)

Kun vaaleihin mentiin, Perussuomalaiset lupasivat leikata Yleltä läskiä pois. Niin myös kokoomus. Ainakin vähän. Koska Suomesta löytyy yhdistys Demokraattiset lakimiehet, pitää täältä tietysti löytyä myös Suomen Sosialidemokraattinen Sanomalehtimiesliitto. Sen mukaan [1] vuonna 2022 Ylen menoista 236/557 miljoonaa oli palkkakuluja, eli 42%.

Vielä toukokuussa IS uutisoi, että PS halusi edelleen leikata 25%, eli noin 150 miljoonaa. [2] Vuoden 2023 vaihtoehtobudjetissaan kokoomus halusi alv:n korotuksella normaaliksi säästää n. 70 miljoonaa hallituskaudessa [3], mutta PS ja kokoomus lupasivat vaaleissa aina 125–144 miljoonan euron säästöjä vuodessa. [4]

Nyt herra kropan, eli Marttisen monipuolueinen työryhmä päätti jäädyttää indeksikorotukset vuosina 2025–2027 ja se säästää kansalaisilta 47 miljoonaa euroa vuonna 2027. Arvonlisäveron korotus muitten tasolle säästää lisää 19 miljoonaa.

Anna-Kaisa Pekonen luonnollisesti pelotteli perussuomalaisten aikovan lakkauttaa koko Yleisradion. Sillä tämmöinen pelottelu uppoaa vasemmiston äänestäjiin hienosti. Vihreiden Pitko taas syytti hallitusta hallitusvallan käyttämisellä uhkailusta (ei väärinkäyttämisellä, vaan käyttämisellä). Sekin toimii vihreiden äänestäjille, jotka eivät pidä parlamentarismista. Onneksi kristillisten Mika Poutala riensi vakuuttamaan, ettei hallitus aio käyttää sille kuuluvaa valtaansa.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *