Jumal***ta, ihmiskunta on sekaisin | Uusi Suomi Puheenvuoro

0
Tarjouksia:

Ihmiset tunkevat rahojaan 2-vuotiaan räpellyksiin ja twerkkaavan, seivästä näppärästi käsittelevän naisen onlyfans-tilille.

Samaan aikaan toisaalla hierotaan kolmannen maailmansodan alkutahteja. Kukaan vain ei tiedä, kuka on kapellimestarina.

Olympiarauha on nyt ohitse ja voidaan keskittyä oleelliseen, eli sotimiseen. Israel ei malttanut mieltään, vaan kävi taas hieman pommittamassa Libanonissa. Kohta  hakkaavat päätään itkumuuriin, kun kostoisku tulee. Hiillos kytee ja odottaa vain puhallusta leimahtaakseen täyteen liekkiin.

Ukraina sätkii ja Suomessa itketään onnesta, vaikka oma talous on niin kuralla, että pahaa tekee. Joka päivä ukrainalaisia pakolaisia valuu myös Suomeen, joukossa paljon palveluskelpoisia ja kykyisiä miehiä, mikä kertoo siitä, etteivät edes kaikki ukrainalaiset itse usko hyvään loppuun. Kohta satatuhatta ukrainalaista Suomesa ei suinkaan paranna valtiontalouden tasetta, vaan pakottaa ottamaan enenevissä määrin uutta lainaa. Veroja maksavat säästävät pian itsensä hengiltä, jotta valtionlainojen korot saadaan maksettua. Valtionlainojen lyhennykset ovat tätä menoa pian maailmanpankin päätettävissä. Ottavatko sitten vesivaramme vai tyytyvätkö metsiin?

Miksi Venäjä evakuoi Kurskin maaseutuja? Ehkä siksi, että sinne he voivat ampua huoletta taktisella ydinaseella, jolla tuhotaan Ukrainan armeijan selkäranka. Kukaan ei puutu ydinaseen käyttämiseen, jos sitä käytetään Venäjän rajojen sisäpuolella. Odotellaan vain pohjoisen puoleista tuulta, jotta laskeuma menee etelään.

Siinä ei menisi lapsi pesuveden mukana, vaan Ukrainan keihäänkärki ja toivo paremmasta.

Itse toivon, etteivät Venäjän suunnitelmat ole yhtä härskejä, kuin mihin minun mielikuvitukseni yltää.

Terveisiä kengänkorjaajalle.

 

 

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *