Rasistisen kielenkäytön hallinnon ylätasolla on loputtava
Voitaisiinko ajatella, että globaalisti toimivan suuryrityksen johto käyttäisi kieltä, jossa edes peitellysti ihmiset luokiteltaisiin rotunsa, uskontonsa tai tapojensa perusteella eriarvoisin ryhmiin? Niinpä, ei voida.
Osalla poliitikkoja ihmisten luokittelu kuitenkin kuuluu jokapäiväiseen elämään. Näin on myös osalla median edustajia ja julkkiksia. Selityksenä on sivistystasoerojen lisäksi se, että osa poliitikoista etsii kannatusta mahdollisimman helpolla tavalla. Riittää, että löytyy riittävän suuri joukko ihmisiä kannattamaan ihmisten luokittelua ja heikossa asemassa olevien syyllistämistä omasta pahasta olosta. Näin tiedetään saatavan kannatusta, valtaa ja turvattu toimeentulo ainakin tätä metodia käyttävän puolueen ydinryhmälle, sen eliitille. Osa mediasta on myös valinnut tärkeäksi tulonlähteekseen tämän ryhmän tekemisten näkyvän raportoinnin, rasismin tukemisen.
Yritysjohtajan pyrkimys taas on saada aikaan kannattavaa liiketoimintaa ja laajentaa sitä. Kenenkään asiakkuutta ei voi väheksyä. Yrityksen ja sen henkilöstön on otettava tämä vakavasti. Kaksoisviestintää ei suuryrityksissä voi sallia.
Mikä sitten saa koko kansan hyvää ja maamme globaalia arvostusta yritysjohtajien tapaan periaatteessa tavoittelevat poliitikot ummistamaan silmänsä ja korvansa ihmisten eriarvoisuutta korostavalle kielenkäytölle, vaikka sen tiedetään johtavan syrjiviin tekoihin, väkivaltaankin, maineen menetykseen. Historiastahan tiedämme, että juuri tämä hiljaisten hyväksyjien ryhmä mahdollistaa ääriliikkeiden valtaannousun vaikenemisellaan. Tästä koko joukosta on tietysti otettava erikseen käsittelyyn ne, joilla niin halutessaan olisi suurempi vaikutus ääriainesten hillinnässä kuin mitä nyt tapahtuu.
Illuusio siitä, että asia hoituu toivomalla parasta, silloin tällöin muistuttamalla sovituista säännöistä, ”vakavasti keskustellen”, luottamalla vastuun ottoon ja sen kasvattavaan vaikutukseen, ääriainesten kannatuksen vähittäiseen laskuun, fraseologiaan tai satunnaisiin jyrähdyksiin, on perusteeton. Kun rasismiin on kerran saatu esimerkkien kautta lupa, ei sitä helposti anneta pois. Muistuttamalla ja jyrähdyksillä saatiin Suomessa tuloksia Kekkosen ja vielä Koivistonkin aikaan. Presidentin valtaoikeudet ovat vähentyneet ja sinänsä täysillä töitä painaneiden vakaumuksellisten pääministerien Sipilä ja Marin aikana pääministeri-instituution arvovalta painettiin median avustuksella alas osin siitä syystä, ettei presidenttiä uskallettu arvostella. Nykytilanne menee vaan huonompaan suuntaan tässä mielessä.
Ei ole siis yhtä henkilöä, joka jyrähtämällä tai ”vakavasti keskustelemalla” kerran -pari panisi asian kuntoon. Ei, vaan koko vastuullisen valtaeliitin on yhdessä alettava koordinoidusti puhumaan rasismin luonnottomuudesta ja vahingollisuudesta systemaattisesti, selkeästi, rohkeasti ja säännöllisesti. Vastuullinen media lähtee kyllä mukaan.