No rules | Uusi Suomi Puheenvuoro
Vladimir Putinin pakkomielteenä on venäläisten jälkeen suurimman slaavilaisen kansakunnan – ukrainalaisten – painaminen polvilleen ja heidän maansa alistaminen Moskovan määräysvaltaan. Tähän mennessä Venäjä on saanut noin viidenneksen Ukrainan alueesta hallintaansa, minkä hintana se on menettänyt lähes puoli miljoonaa henkeä kaatuneina ja haavoittuneina sekä valtavan määrän sotakalustoa. Venäläisten veljeskansakseen kutsumien ukrainalaisten suhteelliset menetykset lienevät samaa luokkaa.
Ulkopuolisen on vaikea nähdä minkään maailman järkeä Putinin projektissa. Noin 140 miljoonan asukkaan Venäjällä olisi riittävästi tekemistä jo yli seitsemäntoista miljoonan neliökilometrin suuruisen maansa ja sen sisältämien luonnonrikkauksien hoitamisessa. Ukrainassa käydyn valloitussodan jatkaminen voittoon saakka veisi vielä valtavasti lisää ihmishenkiä rintaman molemmin puolin, minkä jälkeen Venäjällä olisi edessään haavojen nuoleminen, raunioiksi ammutun yli 0,6 miljoonan neliökilometrin suuruisen maan ja sen vielä jäljellä olevien asukkaiden kuriin ja järjestykseen saattaminen. Kaikki Venäjän naapurimaat suhtautuisivat Moskovaan hyvin epäluuloisesti ja pohtisivat, mistä ne saisivat apua oman koskemattomuutensa turvaamiseksi.
Näin ei kuitenkaan tapahdu äärimmilleen vedettyjen ukrainalaissotilaiden väsymyksestä huolimatta, jos läntisiä aseita alkaa virrata luvatusti puolustajien tueksi. Sitä pelkää myös Putin, joka ottaa käyttöönsä koko ajan häikäilemättömämpiä keinoja kohtaamansa vastarinnan murtamiseksi. Muun muassa siviilikohteita pommitetaan entistä rajummin ja rintamalta on tullut tietoja kemiallisten aseiden käytöstä.
Venäjä on lisännyt operaatioitaan myös Ukrainaa tukevia länsimaita vastaan. Informaatiosota ja erilaiset hybridioperaatiot alkoivat jo ennen sotajoukkojen liikkeellelähtöä. Vedenalaisia infrastruktuureja on vaurioitettu etenkin Itämerellä. Nyt on alkanut tulla tietoja venäläisten valmistelemista väkivaltaisista hyökkäyksistä haitallisiksi koettuja ihmisiä vastaan ja muun muassa sotatarvikkeita valmistaviin tuotantolaitoksiin kohdistetusta sabotaashista. Operaatioissa käytetään hyväksi viideskolonnalaisiksi valmiita äärioikeistolaisia ja rahasta kiinnostuneita rikollisia.
Sodan tässä vaiheessa Kreml on siten heittänyt kutakuinkin kaikki mahdolliset säännöt romukoppaan. Samalla se kuitenkin pyrkii maksimoimaan aikaansaamansa vahingot ilman että se ajautuisi niiden seurauksena suoranaiseen sotilaalliseen konfliktiin Naton kanssa. Toki Kreml samalla testaa koko ajan lännen rivien yhtenäisyyttä ja päättäväisyyttä. Jos se arvioi ne riittävän horjuviksi, ei suoranaista interventiotakaan jonkin Nato-maan alueelle voida sulkea täysin pois laskuista. Riskikohteina voidaan tällöin pitää esimerkiksi Moldovaa, Baltian tasavaltoja ja ikävä kyllä myös Suomen harvaan asuttuja itäisiä ja pohjoisia alueita.
Lännen pitää vastata viestittämällä olevansa tietoinen Kremlin aikeista, seuraamalla tarkkaan sen toimia ja reagoimalla voimakkaasti kaikkiin asiattomuuksiin. Tärkeintä juuri nyt on tietenkin auttaa Ukrainaa kestämään pahimman vaiheen ylitse ja ajamaan venäläiset perääntymään sitten kun tarvittavat resurssit ovat käytössä. Samaan aikaan on kuitenkin pidettävä silmät auki ja valmistauduttava reagoimaan myös muilla näyttämöillä. Painetta Kremlin suuntaan on kasvatettava siihen saakka, kunnes sinne saadaan kansainvälisen kanssakäymisen pelisääntöjä nykyistä paremmin kunnioittava johto.
