Suomi tekee raakaa pilaa oikeudesta
Suomen oikeuslaitos loistaa typeryydellään taas kerran. Tapaus, johon viittaan, on Hesarin toimittajien viiden vuoden oikeusfarssi yhden harmittoman lehtijutun takia.
Suomalaisilla on kuitenkin vahva usko oikeusvaltioon tai ainakin poliitikkomme niin aina väittävät.
Miltä itsestäsi tuntuisi oikeus maassamme, jos olisit ollut Hesarin toimittaja 2017 ja julkaissut esimiestesi ja vastaavan päätoimittajan työnjohdon alaisena artikkelin, joka johtaa 2023 rikosoikeudellisiin seuraamuksiin ja noin 1,2 miljoonan euron mukaisen ansiotulon veroseuraamukseen, koska verottaja katsoo työnantajan maksamat oikeuskulut toimittajan ansiotuloiksi?
**
Seuraamusten hulluutta vielä pahentaa se, että artikkelin tiedoissa ei ollut yhtikäs mitään Suomen turvallisuutta vaarantavaa tietoa, tiedot vuosi ilmeisesti Suomen ja EUn aiempi tiedustelupäällikkö, joka pääsi rangaistuksetta, koska syyttäjä jätti asian hänen osaltaan ilmeisen tahallisesti käsittelemättä ajallaan ja rikos vanheni, mikä sekin on käsittämätön ilmiö oikeuskäytännössä huomioiden sen, etteivät todisteet olleet mihinkään kadonneet.
Lopultakin vääryyden kruunasi se, ettei Hesarin toimitusjohto joutunut mihinkään vastuuseen mistään. Mitä mahtaa työnimike vastaava päätoimittaja sitten tarkoittaa?
**
Pässikin ymmärtää, että toimittajat joutuivat työtehtävänsä vuoksi syytetyiksi näytösoikeudenkäynnissä, jolla haluttiin vain pelotella mediaa julkaisemasta salaiseksi kumileimattua tietoa, jonka meitä vakoilevat Venäjä ja Kiina muutenkin tietävät ja Viestikoekeskuksessa (vanha nimi) urkkivat USAn ja natomaiden vakoilijat tietävät, koska itse työhön osallistuvat.
Oikeuden päätöksen perusteluissa tätä työtehtävän liittymistä oikeuteen joutumiseen arvioidaan, mutta päädytään johtopäätökseen, että toimittajan työtehtäviin ”ei kuitenkaan ollut katsottava kuuluneen vastaajana oleminen rikosasiaa koskevassa oikeudenkäynnissä”.
**
On vahvasti asetettava kyseenalaiseksi koko oikeusjärjestelmämme kyky tuottaa oikeutta juridisesti kieroutuneen vääryyden sijaan.
Osa tätä syvästi kieroutunutta ja systeemistä ajattelua edustaa Suomen Kuvalehden asiantuntija-artikkeli, joka puhuu siitä kuinka lakien muuttamisessa olisi ratkaisu tällaisten juridisten hölmöilyjen korjaamiseen. Mitä hyötyä vääryyden kärsineelle on lain muuttamisesta joskus vuosien kuluttua.
SKn artikkelin kirjoittajan professori Tapio Määtän ajatuksenjuoksu tai sen seisahtuneisuus on osoitus juridisen asiantuntemuksen vieraantumisesta todellisuudesta. Vääryys saa sen mukaan tapahtua, tärkeintä on lainsäädäntöprosessin säilyminen:
”Mielestäni KHO:n ratkaisu on sinällään oikeudellisesti asianmukaisesti perusteltu, eikä edusta mitään erityistä paheksuttavaa ”juristeriaa”. Ratkaisua voidaan toki oikeudellisesti perustellusti kritisoida, koska siinä ei ole annettu riittävästi painoarvoa lopputuloksen seurauksille työntekijän asemaan laajasti eri aloilla tai toimittajan yhteiskunnallisen roolin erityispiirteille.
Kärjekkäiden ensireaktioiden jälkeen keskustelu kääntyi suuntaan, johon katseen tulisi aina hämmästystä herättävien tuomioistuinratkaisujen yhteydessä kohdistua: tarpeeseen muuttaa lakia.”
Onhan tällainen sepustelu aivan käsittämätöntä totuuden kiertelyä ja potaskaa. Mitenhän professori itse esittäisi toimittajan asemassa tilanteensa kärjistämättä syyttömänä ja satojentuhansien verovelka niskassaan.
**
Kuten olen aiemminkin kirjoittanut niin se ainut toimiva tapa estää ilmiselvät vääryydet on se, että oikeus ei tällaisissa tilanteissa noudata lakia vaan käyttää tervettä järkeään eli laajaa tulkinnanvapautta.
Fundamentalistinen lakiuskovaisuus on oikeusvaltion syöpä ja suomalainen perisynti. Se muistuttaa uskonnollista fanatismia. Sen harhaluulo perustuu siihen, ettei oikeus voi toteutua vain lakia kirjaimelleen noudattamalla ja siksi on parempi, että lakia noudatetaan, vaikka se tuottaisi selvää vääryyttä. Onhan tuo masokismin ja typeryyden huippu.
