Köyhyys ja syrjäytyminen | Uusi Suomi Puheenvuoro

0
Tarjouksia:

Liian suuri osa kansalaisia on köyhiä ja syrjäytymisvaarassa. Mielestäni tähän on muutamia syitä, josta tämä ilmiö johtuu. Yksi on koulujärjestelmä, joka jakaa nuoret jyviin ja akanoihin. Koulutus on kauttaaltaan liian yleissivistävää ja humanismi painotteista. Peruskoulun ja lukion koulutusohjelmat eivät sovi useille käytäntöön suuntautuneille oppilaille. Motivaatio puuttuu, tulee epäonnistumisia ja pettymyksiä. Seuraukset näkyvät mm. heikkenevinä Pisa tuloksina. Olen sanonut, että nykyinen peruskoulu ja lukio pitäisi lopettaa. Tilalle tulisi uusi peruskoulu, jossa kaikki oppisivat vähintään lukemaan ja laskemaan, käyttäytymään ja yhteiskunnan pelisäännöt. Opetus voitaisiin jakaa oppilaan taipumusten ja kiinnostuksen mukaan. Kaikkien pitäisi onnistua omalla tasollaan.
Oppivelvollisuuden toinen aste olisi ammatti aste, joka yhdistäisi nykyisen lukion ja ammattikoulun. Alasta riippuen, koulutus olisi 2-4 vuotta. Jokainen saisi muodollisen pätevyyden johonkin ammattiin. Kaikki saisivat ylioppilaslakin. Tästä voisi jatkaa joko työelämään tai jatkokoulutukseen. Seuraavat asteet olisivat korkeampi ammattiaste ja korkeakoulu, jossa olisi yhdistettynä nykyinen AMK ja yliopistot. Lisäksi tarvitaan monipuoliset aikuiskoulutuksen väylät eri ammatteihin ja muodollisiin pätevyyksiin.

Hyvinvointivaltion menestys perustuu työhön ja yrittämiseen. Tästä syystä työ ja yrittäjä asenne ja tiedot tulisi olla kaikissa koulutustasoilla keskeinen painotus. Kaikki pääsisivät mukaan, kukin kykyjensä ja valitsemansa väylän kautta. Velkaantuminen on monien epäonnistuneitten tarinoiden taustalla. Kaikille tulisi opettaa järkevän taloudenpidon taidot ja perus juridiikka.

Yksi syyllinen on ay-liikkeen aggressiivinen edunvalvonta. Palkat ovat nousseet ja työsuhteen edut ovat parantuneet. Seuraus on, että työn tekemisen kustannukset työnantajille ovat nousseet niin korkeiksi, että heikomman tuottavuuden alojen työt ovat loppuneet. On synnytetty jakolinja hyvin palkatut työssä olevat ja työttömät köyhät, joille ei ole työtä.

Perinteisesti köyhyyden ja työttömyyden ongelmaa on pyritty hoitamaan kattavan sosiaaliturvan keinoilla. Liian kattava ja edullinen sosiaaliturva ja ankara verotus ovat synnyttäneet tilanteen, että työttömän ei taloudellisista syistä edes kannata ottaa vastaan pienipalkkaista perustyötä.

Pienipalkkaiset työt ovat loppuneet tai niitä tekevät vaan maahanmuuttajat. Maahanmuuttokin on suurelta osin epäonnistunut. Sama sosiaaliturva ja verotus asetelma houkuttelee heitäkin valitsemaan työttömyyden. Osa ei kulttuurisista ja muista syistä myöskään kotoudu Suomalaiseen yhteiskuntaan. On syntynyt kielteisiä ilmiöitä, kuten rikollisuus, katujengit ja ostareilla vetelehtivät.

Suomalaista yhteiskuntaa on heikennetty edunvalvonta politiikalla. Poliitikot edustavat kannattajiaan ja taustayhteisöjään, enemmän kun Suomea. Ulosmitataan kaikki tuet ja etuisuudet, kustannuksista piittaamatta. On rakennettu kaikille tasoille ylimitoitetut hallintohimmelit ja julkisen sektorin suojatyöpaikat. Liian ison julkisen sektorin ja sosiaalimenojen kattamiseksi olemme rakentaneet liian ankaran verojärjestelmän, joka tukahduttaa yrittämisen halun. Kaiken kukkuraksi väki vanhenee ja huoltosuhde heikkenee.

Olemme ajautuneet tilanteeseen, että julkinen talous on katastrofaalisen heikossa tilassa ja velka kasvaa hallitsemattomasti. Samalla osa köyhtyy ja syrjäytyy. Yrityksiä kaatuu, työpaikat vähenevät ja verotulot pienenevät, mutta julkiset menot vaan kasvavat.

Pehmo liberaali suuntaus vastustaa talouden korjaustoimia ja pyrkii käyttämään lisää samoja lääkkeitä, jotka ovat ajaneet maan talouden tähän umpikujaan. Kukaan ei halua luopua mistään saavutetusta edustaan. Liian harvat ymmärtävät ja hyväksyvät välttämättömät korjaustoimet. Tilanne ei parane, ennen kun yritysten toimintaedellytyksiä merkittävästi parannetaan, sosiaaliturvaa ja työehtoja heikennetään ja julkista sektoria pienennetään. Köyhyys ja syrjäytyminen vähenee vaan työpaikoilla ja oikealla työn tekemisellä. Sosiaaliturva vaan huonontaa tilannetta.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *