Perussuomalaisillakin olisi peiliinkatsomiseen aihetta | Uusi Suomi Puheenvuoro
Positiivista nykyisessä hallituskoalitiossa on se, että perussuomalaiset on saatu historiansa aikana toistamiseen hallitusvastuuseen. Sipilän hallituksen aikana 2015-2019 perusuomalaiset ristiinnaulitsivat silloiset ministerinsä valtiontalouden tasapainottamiseen liittyvien toimenpiteiden vuoksi ja ottivat ”ritolat” hallitusvastuusta Jyväskylän puoluekokouksessa puheenjohtajavalinnoillaan kesken vaalikauden 2017. Puolue hajosi tuolloin ja vastuunsa tuntevat ministerit ja kansanedustajat jatkoivat Sininen Tulevaisuus nimellä vaalikauden loppuun saakka. Työministerinä toimineesta Jari Lindströmistä tehtiin julkinen sylkykuppi persujen jäsenistön keskuudessa, eikä ulkoministerinä toimineen Timo Soinin kohtalo ollut yhtään sen parempi. Edes silloinen puolustusministeri Jussi Niinistö ei kelvannut Jyväskylässä puoluejohtajistoon selkäänpuukottajiksi sortuneille Halla-ahon kannattajille. Sittemmin Halla-aho on jättänyt puheenjohtajuuden ja selittämisen seuraajalleen ja tavoittelee nyt presidentin virkaa muiden presidenttiehdokkaiden ohessa.
Perussuomalaisissa tapahtui Soinin puheenjohtajakauden jälkeen ounasteltu muutos, jossa käenpoikasina puolueeseen pesiytyneet nostivat oman ideologiansa päällimäiseksi. Äärioikeistolaisuus naamioituneena normaaliin kansallismielisyyteen upposi moniin kansalaisiin kuin kuuma veitsi voihin ja puolue on päässyt ratsastamaan maahanmuuttovastaisuudellaan. Maahanmuuttovastaisuus ei ole kuitenkaan persujen yksinoikeus, eikä se ole sitä koskaan ollutkaan, sillä käsitykseni mukaan suurin osa kansalaisistamme ymmärtää maahanmuuton riskit aivan yhtä hyvin kuin persut, jopa paremminkin. Muun muassa itärajan sulkeminen venäjän manöövereiltä on tästä hyvä esimerkki.
Monilta eläkeläisiltä, pienituloisilta duunareilta ja yrittäjiltä sekä elämässään jollakin tavalla epäonnistuneilta äänensä haravoineet nykypersut antavat nyt kylmää kyytiä tälle kansanosalle, joka toiveikkaina nosti puolueen kevään ek-vaaleissa lähes suurimmaksi puolueeksi. Kuvavaa asiassa on, että nyt valtiovarainministerinä toimiva Riikka Purran johtama puolue vähättelee n. 60 miljoonan euron veronalennusta tuloluokkaan, jossa ansiotaso on noin kymmenkertainen pienituloisimpaan työssäkäyvään palkansaajien tuloluokkaan verrattuna. Työttömien patistaminen työnhakuun ei enää aiheutakkaan puolueessa tappouhkauksia sen ministereille, eikä EU:sta eroamisesta, saatikka markan takaisin saamisesta puhuta enää sanaakaan. Hillotolpat on unohdettu ja Audin takapenkki maistuu mukavalle myös heistä, jotka niistä aiemmin metelöivät. EU:n parlamentissa toimivilla persuillakin on ollut muuta tekemistä kuin isänmaansa edunvalvonta.
Perussuomalaisten jäsenistössä on edelleen myös aistittavissa vahva suomettuminen. Somessa nämä itseään isänmaallisena pitävät ”kremlin lähettiläät” kivittävät ja syyllistävät putinilaisittain aina ensimmäisinä muut poliittiset toimijat, etenkin naton kannattajat, mutta peiliin katsomista hekin välttelevät, sillä heidänkään sielu ei näköjään kestä sieltä omaa kuvaansa katsella. Ne hyvätkin asiat, joita puolue pyrkii viemään eduskunnassa läpi, vesittyvät osittain kansalaiskeskusteluissa venäjämielisten perustrollien somekirjoituksilla. Soinin ja kumppaneiden perustamassa perussuomalaisissa nämä puolueelleen haitallista myyräntyötä tekevät saivat lähtöpassit, nyt heidät palkittanee ilmeisesti kunniamerkein. Ehkäpä ”siperia” opettaa jollakin aikavälillä myös nykyistä persujen puoluekonklaavia peiliin katsomisen osalta.
