UKK:n ohje näyttää olevan tänäänkin voimissaan
Yhdysvaltain ja Suomen puolustusyhteistyösopimus kaavaillaan allekirjoitettavaksi tässä kuussa. Allekirjoittaminen ei ole sama asia kuin sopimuksen voimaantulo. Se, että allekirjoittaminen tapahtuu eriaikaan kuin Ruotsin johtuu puolustusministerimme mukaan lakiteknisistä syistä, joka tässä tarkoittanee sen varmistamisen tarvetta, että sopimuksen taakse saadaan 2/3 enemmistö.
Voisi olettaa, että varmuus tästä on saavutettu eduskuntapuolueiden kesken. Silti kansakunnan marginaalitahoilta kuultanee arvostelua, joka tuskin itseasiaan vaikuttaa, mutta voinee muodostaa jatkossa omanlaisensa oppositioryhmän. Tämmöiset oppositiot ovat elävä ja luonnollinen osa läntisten demokratioiden poliittista kenttää, jota kohti olemme jo jonkun aikaa ollut liikkeellä.
On huojentavaa, jos sopimus saadaan voimaan ennen kuin keskustelu Yhdysvalloissa presidentinvaalikampanjan kiihtyy. Vaikka USA:n vaalit keskittyvät sisäpolitiikkaan, niihin on ajassa liittynyt myös huolestuttavia piirteitä ulkosuhteiden suhteen. Ukrainan avustaminen tökkii ja muistamme Trumpin retoriikan Naton suhteen. Trumpille muut maat ovat pelinappuloita, silloin kun USA:n etu sitä hänen mielestään vaatii. Hevonen on sidottava mahdollisimman tiukaan, ettei kasakka käytä, Trumpin myötä, tilaisuutta hyväkseen ja vie sitä. Siitähän tässä DCA-sopimuksessa on lopulta kyse.
Itsenäisyyspäivää juhlii suht´koht yhtenäinen kansa. Siitä saamme veteraanien lisäksi olla kiitollisia myös nykypoliitikoille, joiden sävyeroista ja profiloitumistarpeen unohtaen ovat saavuttaneet konsensuksen ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Kekkonen taisi aikanaan opastaa, että jos pitää valita kumpi politiikka sisäpolitiikka vai ulkopolitiikka saa olla rikki niin se olkoon sisäpolitiikka. UKK:n ajat jo vain vanhemman väen muistissa, mutta näyttää se jättäneen jälkensä puolueidemme syvimpään olemukseen. Puolustussopimusasian osalta se on ok.
