Katinkullan lomakeskus Vuokatti, Pertti Lindeman CV, työ ja elämä sen jälkeen
Katinkullan lomakeskuksen alue Vuokatissa. Oikeassa laidassa sukumme Jäätiön talo. Kuva Jari Lindeman
Syntymäpäivä blogini. Tänään 67 vuotias, tässä koko elämäni, pitkä kuin nälkävuosi!
Tässä on paljon vanhaa, mutta nyt yhdessä paketissa kokonaisuus.
Tämä blogini on lyhyt yhteenveto Katinkullan lomakeskuksen perustamisesta Kainuuseen, Sotkamon kuntaan, Vuokattiin 1987-92 ja sen seurauksista minulle ja meidän suvulle
Neljä tärkeintä syytä, että pystyin Katinkullan luomaan
Isoisämme osti Jäätiön tilan 1929
Isoisämme Oskari Lindeman
Isäni vahin veli lähti sotaan 15.02.1940 puolustamaan Suomen itsenäisyyttä 20-vuotiaana ja kuoli 6.11.1944 taisteltuaan neljä vuotta Suomen itsenäisyyden puolesta. Veikon kuolemasta johtuen isäni toiseksi vanhempana poikana peri Jäätiön tilan
Setämme Veikko Onni Henrikin sotapolku. Lähde: sotapolku.fi
Isäni Reino kuoli pääsiäisenä 1980, kun olin armeijassa ja kesken palvelusaikaa jouduin ottamaan perheyrityksiemme hoidon vastuulleni.
Viisi veljeäni, Lassi, Eero, Veijo, Raimo ja Jorma, jotka antoivat hyväksynnän Katinkullan sukumme maalle perustaa ja Äitimme Lilian:in (Lilli kutsumanimi) vankkumaton tuki oli todella tärkeä. Mutta hänen viimeiset vuotensa olivat hirvittävää kärsimystä, sillä hän oli täysin tietoinen siitä kuinka meidät petettiin ja ryöstettiin.
Veljeni Lassi, Eero, Veijo, Raimo, Jorma ja minä. Äitimme ottama kuva Jäätiön talossa 1987 päättämässä Katinkullan perustamisesta.
Äitini kanssa Sylvi Salosen vieraana Tampereella 80-luvulla. Tämän iloisen kuvan löysin arkistostani, jossa äitini nautti hyvästä seurasta ja elämästä, olimme yhdessä. Tutustuimme ihanaa Sylviin Sri Lankan lomalla.
Katinkullan ”konsepti” ei todellakaan syntynyt yhdessä yössä. Sitä ei myöskään toteutettu umpimähkään ja nopeasti, vaan se vaati minulta vuosien pohjatyön.
Se vaati tutkimuksia, matkailualan vankan kokemuksen, tietotekniikan osaamisen, ideoinnin ja näkemyksen tulevaisuuden lomakeskuksesta ja sen tarjoamista ympärivuotisista palveluista säässä kuin säässä.
Kaikki 1980- ja 1990-lukujen matkailualan toimijat sen tietävät Bengt Pihlströmistä lähtien. Suuri määrä toimittajia tietää totuuden, mutta totuus on jätetty kertomatta.
Katinkullan menestyksestä on palkittu henkilöitä, jotka eivät edes ymmärrä Katinkullan menestyksen salaisuutta.
Kaikki tämä oli minulla tavoitteena 1980-luvulla, kun loin Katinkullan konseptin. Aloitin matkailu-urani jo 9-vuotiaana.
Kesälomilla tein töitä lomakylässä tähän tapaan:
Vuodet 1966-1980, olin 9-23 vuotias
Vuonna 1966 hoidin 9-vuotiaana vedenkuskausta maitokärryillä. Saunojen valmistuttua lämmitin kahta saunaa joka ilta kello 16-23 välisen aikana. Sitten 12-vuotiaana toimin kioskimyyjänä ja kahvilarakennuksen valmistuttua olin myös leirintäalueen vastaanotossa.
Minä aloitin työt perheyrityksessämme Jäätiön Leirintä ja Lomakylässä kesällä 1966, olin silloin 9-vuotias. Kuva Katinkulllan loma-asunto alueelta
Vain 15-vuotiaana vastasin vastaanoton toiminnasta sekä yövartioinnista. Muistan kesän, kun olin 17-vuotias. Työpäiväni alkoi aamulla yhdeksän aikaan vastaanotossa ja jatkui yli puolenpäivän. Sen jälkeen hoidin muita leirintäalueen asioita ja välillä alueelta roskankeräystä. Vastaanottoon menin jälleen kello 16 jälkeen. Siellä työskentelin kahvion sulkemiseen kello 23 saakka.
Seuraava työni jatkui putkeen eli kiersin alueella yövartioinnin tehtävissä, ja olin valmiina vastaanottamaan yöllä tulevat majoittujat. Kahvilan varastohuoneessa minulla oli sänky, ja yritin siellä nukkua neljän viiden aikaan aamulla – useasti kuitenkin tulevat tai lähtevät asiakkaat herättivät.
Heräsin jälleen uuteen työpäivään yhdeksän aikaan aamulla, kun tytöt tulivat avaamaan kahvion. Työpäivän pituus oli joka päivä tarkalleen 24 tuntia ja työviikon pituus 7 päivää. Kesä 1974 meni samalla tavoin. Töissä olin koulun päättymisestä, koulun alkuun saakka. Muistan, että minulla oli yksi vapaapäivä, yksi lauantai, koko kesänä. Samanlaisia olivat muutkin kesäni, kun koulukaverini viettivät kesälomaa.
Minä Jäätiön Lomakylan vastaaotossa, jossa työskentelin kaikki nuoruuteni kesät 7/24, kun koulukaverini viettivät kesälomaa.
Hoidin Jäätiön leirintä- ja lomakylää sekä Talvivaaran Lomapirttiä. Jäätiössä oli silloin 29 mökkiä. Kahdessa suuremmassa rakennuksessa oli 22 huonetta 2-hengelle. Käytävällä yhteiset vessat ja suihkut. Leirintä- ja asuntovaunualue sekä niiden tarvitsemat palvelut sekä kahvila ja vastaanottorakennus. Jäätiön leirintä- ja lomakylä sijaitsi nykyisellä Katinkullan loma-asuntoalueella.
Armeijassa 1979-80, olin 22-vuotias
Isäni kuolema:
Suru ;-(
Olin viettämässä pääsiäislomaa Kainuussa. Liisan isän työpaikan mökillä Vuokatissa ystävieni kanssa. Pääsiäinen alkoi olla jo ohi, kun sain puhelinsoiton. Isäni Reino Oskari Augusti oli menehtynyt sydänkohtaukseen auratessaan traktorilla Jäätiön talon pihaa. Lähdin heti Jäätiöön ja sain todeta, että saamani puhelu oli totta ei unta. Isäni poismeno, vasta 54-vuoden iässä, oli minulle suuri järkytys. Itse olin nuori sotilas, 23-vuotias. Miten tästä eteenpäin? Minä olen armeijassa ja miten hoitaa Jäätiön Leirintä ja Lomakylä sekä Talvivaaran lomapirtti. Veljistäni ei ollut hoitamaan yritystoimintaa ja en voinut jättää äitiäni yksin, sillä hän ei ollut myöskään hoitanut mitään juoksevia asioita eikä selviäsi mitenkään yksin.
Soitin Karjalan lennostoon ja pyysin vapaata ja sain yhden päivän sillä ehdolla, että tuon mukanani isän kuolintodistuksen. Mietin, että pitääkö minun anoa varusmiespalveluksen keskeyttämistä vai mitä minä teen? Jouduin lähtemään takaisin varuskuntaan jo seuraavana päivänä. Matka meni välillä pysähtyen ja itkien. Saavuttuani varuskuntaan tunsin itseni sairaaksi. Minulle oli noussut kuume. Menin terveyden hoitajan luokse ja kerroin olevani kuumeessa ja sairas. Terveyden hoitaja tokaisi minulle, että olet tainnut juopotella pääsiäislomalla, johon vastasin itkien, että isäni kuoli eilen. Terveydenhoitajan ilme muuttui, mutta hän ei sanonut sanakaan. Olin paripäivää varuskunnan sairasosastolla vuoteessa.
Keskustelin esimiesteni kanssa ja kysyin heiltä neuvoa, että mitä minä teen, kun minun täytyisi hoitaa kaksi yritystämme isäni kuoleman jälkeen? Hekään eivät oikein osanneet neuvoa mitään. Kysyin heiltä, että kävisikö ensin niin, että saisin käyttää luolan- ja kenttälaboratorion puhelimia yritysasioitteni hoitoon? He selvittivät asiaa korkeammalta taholta, kertoen tilanteeni. Sain vapaan puhelimien käyttöoikeuden hoitaakseni yritysten asioita. He olivat myös sopineet, että saan aina tarvittaessa lomaa asioiden hoitoon. Silloin päätin, että käyn kunnialla armeijan loppuun ja samalla hoidan kaksi perheyritystämme. Kävin isäni hautajaisissa ja tunnen vielä tätäkin kirjoittaessa sen surun ja toivottomuuden mikä sisälläni silloin olin, että miten pystyn hoitamaan kaikki ne asiat ja yritykset, jotka isäni oli aiemmin hoitanut. Samalla surin hyvän ja luotettavan isäni menetystä.
Hautajaisten jälkeen ajoin Karjalan lennostoon. Sen jälkeen laboratorioitteni puhelimet alkoivat soimaan. Vastasin puhelimeen aina ”valokuvauslaboratorio puhelimessa alikersantti Lindeman” soittaja saattoi olla, joku työntekijämme, pankinjohtaja tai joku muu lukuisista henkilöistä, jotka yritystemme asioissa minua tavoittelivat. Toisille se oli jopa hauskaa, ja sanoivat minulle ensin ”lepo alikersantti” tai jotain vastaavaa.
Karjalan lennostosta käsin varusmiehenä valitsin kesätyöntekijät Jäätiön Lomakylään, tein työntekijöiden työvuorolistat, hoidin ostoneuvottelut, järjestin Jäätiön vartioinnin, kirjanpidon jne. Lähdin välillä jo torstaina lomille, että olin töissä Jäätiössä viikonlopun ja perjantaina sain hoidettua tarvittavat pankki sekä muut juoksevat asiat.
Tikkakoski 1979 yöhälytys.
Vuodet 1980-85, olin 23-28 vuotias
Jäätiön leirintä- ja lomakylän ja Talvivaaran Lomakylän pyörittäminen isäni kuoleman jälkeen oli taloudellisesti rankkaa. Itse nostin ensimmäisen palkkani vasta isäni kuoleman jälkeen, vaikka olin tehnyt töitä jo 10-vuotiaasta lähtien. Yksityisyritystä oli pyöritetty kannattavasti omalla työvoimalla, joka ei paljon palkkaa saanut. Nyt tilanne on toinen.
Ennen kuin perustimme ja rakensimme Katinkullan 1987-1992, niin samalla paikalla oli toiminut perheyrityksemme Jäätiön Leirintä ja Lomakylä 1966-1987
Perheyritys on muuttunut liikeyritykseksi, ja sukulaiset eivät enää tee töitä palkatta. Jouduin turvautumaan vieraaseen työvoimaan ja maksamaan heille työsopimuksien mukaiset palkat. Majoitustilat eivät olleet mitenkään korkeatasoiset, mutta ne olivat edulliset. Sellaisia suosittiin siihen aikaan kotimaan matkailussa.
Sesonkiaikoja Vuokatissa oli useita kuten kesä, ensilumi (hiihtourheilijoille), joulu, hiihtolomat sekä pääsiäinen. Vuokatti oli lomamatkailun kummajainen, sillä Lapissa vietettiin vain talvilomia ja etelässä vain kesälomia, mutta Vuokatissa molempia. Vuokatin valtti oli mukavan lämpimät ja mäkäräisistä vapaat kesät sekä lumiset ja leudommat talvet kuin Lapissa. Vuokatin saavutettavuus oli myös paras mahdollinen. Se on melkein keskellä Suomea ja vain 560 kilometriä Helsingistä. Junaliikenne jopa Helsingistä suoraan Vuokattiin.
Vuokatin ehdoton valttikortti oli Vuokatin Urheiluopisto ja sen kilpaurheiluun keskittyvä valmennustoiminta. Vuokatin Urheiluopisto oli maailmankuulu hiihtourheilun ammattilaispiireissä, ja sen suosio myös näkyi varsinkin talvisaikaan. Vuokatin Urheiluopisto täyttyi heti ensilumien tultua maailman hiihtoeliitistä ja myös Jäätiö sai siinä siivellä osansa. Kiitos siitä Jorma Suvikkaalle ja Erkki Hautamäelle. Molemmat alansa huippuosaajia, hienoja johtajia sekä upeita ja luotettavia yhteistyökumppaneita.
Syksyllä 1980 meillä oli majoittautuneena pitkän aikaa British Biathlon Unionin team. Valitettavasti syksy oli lämmin, joten ampumahiihtäjät harjoittelivat vain sauvakävelyä Vuokatin vaaralla ylös ja alas. Joukkue järjesti hienon iltatapahtuman Jäätiön kahvilassa.
Kunniavieraana oli silloinen Britannian suurlähettiläs Andrew Stuart. Vuokatin urheiluopiston rehtori Erkki Hautamäki kutsui meidät ensin päivällä rantasaunaan. Koska suurlähettiläs meni avantoon uimaan, niin minunkin piti sinne mennä polskuttelemaan. Siitä seurasi se flunssa.
Seuraavana päivänä lähdimme Liisan kanssa viettämään joulua Marokkoon, missä olin ensimmäisen lomaviikon flunssassa. Iltajuhla Jäätiössä oli ikimuistoinen, sillä vain minulla ja kunnanjohtaja Leevi Rentolalla oli puku. Suurlähettiläs sekä urheilijat rennosti neulepuseroissaan. Päätin 23-vuotiaana nuorena miehenä mieluummin ylipukeutua kuin olla liian rennoissa vaatteissa.
Toinen Vuokatin matkailua tukeva perusyritys oli Rautateiden Urheilun Tukisäätiön omistama Asteli, myöhemmin Vuokatinhovi. Minun aikanani siellä oli johtajana Pekka Tuomainen ja hänen jälkeensä Risto Numminen. Yhteistyö sujui näiden hienojen miehien kanssa kitkatta. Säätiö omisti myös Jäätiön lomakylän vieressä olevan Hiekkaniemen Lomakylän, jonka asukkaat käyttivät Jäätiön kahvilan palveluita ahkerasti.
Naapurinvaaran Lomakylä oli muutaman kilometrin päässä, ja Sotkamossa oli Hotelli Hiukanhovi, jonka viereen valmistui 80-luvun alussa Tulikettu, jota johti Jouni Lanamäki. Hänen kanssaan teimme useita yhteisiä markkinointi- ja messumatkoja niin Berliiniin kuin Helsinkiin.
Urheiluopiston rehtorina toiminut Jorma Suvikas vaimonsa Eilan kanssa motelli Vuokatin. Suvikkaat myivät motellin myöhemmin. Jorma ja Eila ajattelivat ensin viettää rauhallisia eläkepäivä, mutta muutaman vuoden jälkeen he mielivät takaisin yrittäjiksi. Sitten he perustivat Hotelli Suvikkaan. Paikallisilla asukkailla oli hiukan vaikeuksia ymmärtää Hotelli Suvikkaan palvelukulttuuria, sillä Eila piti huolen siitä, että paikalliset asiakkaat käyttäytyivät tasokkaan hotellin vaatimusten mukaan.
Sotkamon ja Kainuun matkailuyrittäjät perustivat 1970-luvun lopulla Kainuun Matkapalvelu ry:n, jonka hallitukseen myös isäni kuului ja minä seurasin hallituksessa hänen jalanjälkiään. Myöhemmin Sotkamo ja Vuokatti irtautui omaksi matkailun markkinointialueekseen, ja perustettiin Vuokatin Matkailukeskus Oy, jonka hallituksessa ja hallituksen puheenjohtajana minäkin toimin.
Ennen Katinkullan rakentamisen aloittamista, toimin myös Suomen Matkailuliiton leirintäalueen neuvostossa sekä olin perustajajäsen ja hallituksen puheenjohtajana Suomen Lomakylät ry:ssä.
Hoidin vähän aikaa myös matkailuyrityskonsultointia KERA:n toimeksiannosta. 1980-luvun alussa keksin tarjota ”palvelukonsultointia” hotelleille. Olin esimerkiksi hotelli Korpilammessa muutaman yön tavallisena asiakkaana ja tein hotellin johdolle kirjallisen arvioinnin paikan hyvistä ja huonoista puolista.
Olin perustamassa 1980-luvun puolessa välissä yritystä, jonka tarkoituksena oli luoda videofilmien vuokrausautomaattiketju. Olin aiemmin ideoinut ja suunnitellut videofilmien vuokrausautomaatin. Teetätin ideastani Patentti- ja rekisterihallituksella kansainvälisen tutkimuspyynnön, sillä vastaavalle laitteelle patenttia ei löytynyt. Olin yhteyksissä useisiin automaattivalmistajiin, jotka voisivat laitteen rakentaa, mutta sitten alkoi Katinkullan ideointi ja automaatti-idea jäi taka-alalle. Se toteutettiin jonkun toisen toimesta sittemmin. Näin 2018 Espanjassa, eli useita vuosia myöhemmin vastaavia videoautomaatteja. Hyvä niin.
MEK:n kanssa tein yhteistyötä Suomeen saapuvien VIP-vierailujen hoitajana. MEK:ssä luotettiin ammattitaitooni. Oli hienoa olla vastaanottamassa Kajaanin lentokentällä esim. Japanin Prinssi Tomohitoa. Hänen kanssaan sattui hauska kommellus, mutta en halua sitä julkisesti kertoa. MEK:ltä saattoi tulla minulle toimeksianto aamulla, kun VIP- vieraat tulivat jo iltakoneella.
Ehkä haasteellisin oli saksalainen muotikuvausryhmä, joka tuli kuvaamaan seuraavan vuoden talvivaatemalliston Vuokattiin 1982. Katso kuva. Talvivaatekuvaston painosmäärä oli miljoonia.
Sain toimeksiannon aamulla, ja kuvausryhmän erikoisvaatimukset samalla puhelinsoitolla. Tässä niistä osa; jos paistaa aurinko, niin Jäätiön lahden jäälle täytyy saada vihreä lentokone. Jos on harmaa sää, niin lentokone täytyy olla punainen kuten myös moottorikelkkojen värityksen. Eläviä lohia täytyi olla riittävästi, jonnekin täytyi saada porotokka. Sotkamossa ei ole poroja, joten soitin Hossan tuttavalleni, että saisiko hän poroja aitaukseen, kun ne olivat siihen aikaan metsässä? Tuttavani lupasi järjestää asian. Kun lähdin kuvausryhmän kanssa Hossaan, niin siellä oli aitaus täynnä poroja.
Kuvausryhmän mukana huomasin auringon paistaessa Suomen luonnon kauneuden ja vanhojen harmaitten heinälatojen ainutlaatuisuuden puhtaiden keväthankien keskellä. Harmaat heinäladot antoivat upean taustan värikkäille talvivaatteille. Mallit kuvauksiin tulivat Pariisista, Lontoosta ja New Yorkista. Järjestin ryhmille kaiken: kuljetukset, majoitukset, ruokailut jne. Olin haluttu vieras Kainuun ravintoloissa, sillä hintoja ei tilattaessa katseltu ja laskut maksettiin mukisematta. Yhden kerran New Yorkista tullut miesmalli halusi ehdottomasti maistella ravintola Valjuksen kaikki annokset ruokalistalta. Järjestin asian, että keittiö valmisti kaikki ruokalajit.
Kainuun Sanomat 21.4.1982
Yksi mielenkiintoinen ryhmä oli japanilainen kuvausryhmä, joka tuli Japanin kaasuyhtiölle kuvaamaan kaasun käyttöä ruoanvalmistuksessa. Ryhmän johtaja oli kuuluisa japanilainen dokumenttiohjaaja. Heille järjestin pikkujoulut yhdessä sotkamolaisessa kyläkoulussa jo marraskuussa. He halusivat myös kuvata jonkun kotona jouluruokien valmistusta. Paras paikka siihen oli sotkamolaisen kuvataiteilija Irja Juntusen upea hirrestä rakennettu koti.
Otin yhteyttä Arabian tehtaaseen ja sain Arabian täydellisen astiaston kuvasta varten. Ravintoloissa jouduin aina ensin neuvomaan henkilökuntaa, että elokuvaohjaajalta täytyy aina saada ensimmäisenä tilaus. Hänelle myös täytyy ensimmäisenä tarjoilla. Vuokatissa ja Sotkamossa kuvattu filmi esitettiin Tsukuban maailmannäyttelyssä 1985, jonne minulla oli myös VIP-kutsu, mutta töitteni vuoksi en ehtinyt sinne valitettavasti.
Koulutin myös toisia matkailuyrittäjiä. Suomen Lomakylät ry:n jäsenille järjestimme koulutustilaisuuksia Finnjet-laivalla. Ohjelma sisälsi markkinoinnin ja mainonnan koulutusta sekä kustannuslaskentaa. Koska koulutus tapahtui laivalla, minulla ei ollut omaa rauhaa, joten välillä teetätin yrittäjillä parin tunnin ajan ryhmätöitä, että pääsin yksin huilaamaan.
Katinkullan ideointi
Vuodet 1985-86, olin 28-29 vuotias
Helsingissä työmatkalla tapasin vuonna 1985 vanhan tuttavani Sotkamosta, Matti Linnanvirran (ent. Hautamäki). Istuimme keskustan ravintolassa olusilla. Matti kertoi minulle timeshare-järjestelmästä. Itse käytin ensin suomennosta ”aikaosake”, mutta käytän tässä myöhemmin vakiintunutta sanaa ”viikko-osake”. Viikko-osakkeen loma-asunnot oli jo keksitty, mutta ei sitä kokonaisuutta, jossa sovelletaan viikko-osakeideaa laajemmin.
Viikko-osake idean tutkiminen, kehittäminen ja toteutuminen Suomessa.
Tein heti seuraavana päivänä hotellihuoneessa taulukon tietokoneelle, jossa oli 52 viikkoa. Annoin jokaiselle viikolle hinnan, jolla viikon voisi myydä. Viikkojen kokonaissumma näytti hyvältä. Onneksi minulla oli käytettävissä Osbornen tietokone ja hallitsin täysin taulukkolaskentaohjelman.
Tämä 11 kiloa painava kannettava tietokone mahdollisti Katinkullan investointilaskelmat. Ilaman tätä konetta Katinkulta ei olisi koskaan toteutunut.
Minun Osborne, joka on varmassa tallessa. Kuva: Juho Lindeman
Innostuin todella viikko-osakkeista ja aloin tutkia asiaa enemmän. Silloin se oli huomattavasti vaikeampaa kuin tänä päivänä googlaamalla. Silloin käytössä olivat vain puhelin ja kirjeet. Onnistuin saamaan käsiini RCI:n tutkimuksen viikko-osakkeiden omistajista maailmalla. Analysoin sen tarkkaan ja tein siitä muistion itselleni.
Tutkin maailmalla olevia viikko-osakekohteita ja niiden kohderyhmiä. Suunnittelin suomalaisille loma-asuntokyselyn viikko-osakeomistukseen. Toteutin kyselyn Suomen Gallupilla. Tutkimus maksoi kymmeniä tuhansia markkoja.
Kun tutkimusaineisto valmistui, niin Suomen Gallupin tutkimusjohtaja oli hämmästynyt siitä valtavasta kiinnostuksesta loma-asuntojen viikko-osakeomistukseen. Kyselyn vastaukset olivat huomiota herättävän toiveikkaat. Niiden perusteella voisi toteuttaa viikko-osakkeen omistukseen perustuvan lomakylän. (Teetättämäni ja maksamamme tutkimus levisi ympäri Suomen, sillä jouduin luovuttamaan siitä pari kopiota, kun etsin yhteistyökumppania) Tutkimus oli ensimmäinen koskaan Suomessa toteutettu, joka koski loma-asuntojen viikko- omistusta.
Nyt piti vain päästä idean kanssa eteenpäin eli toteuttamisvaiheeseen.
Järjestin vuonna 1986 Vuokatin Urheiluopiston auditoriossa seminaarin loma-asuntojen viikko-osakeomistamisesta. Kiistatta ensimmäinen seminaari viikko-osakeomistuksesta Suomessa. Kutsuin seminaariin KERA:n, Kauppa ja teollisuusministeriön, Matkailunedistämiskeskuksen, Sotkamon kunnan ja pankkien edustajia. Kaikki kutsutut tulivat myös paikalle. Suunnittelemani seminaari kesti yhden päivän, jolloin kävin läpi kansainväliset tutkimukset viikko-osakeomistuksesta.
Suomen Gallupilla teettämäni tutkimus suomalaisten kiinnostuksesta loma-asunnon viikko-osakeomistukseen, perustelut viikko-osake- omistuksen mielekkyydestä omistajan ja lomakyläyrittäjän kannalta sekä täydelliset investoinninlaskelmat budjetteineen, useaksi vuodeksi eteenpäin sekä toteutettavasta viikko-osakelomakylästä.
Seminaarin jälkeen keskustelimme vielä tiiviisti esityksestäni. Valitettavasti huomasin, että viestini ei mennyt perille. Kuulijani eivät pystyneet näkemään tulevaisuutta, ja olivat lukkiutuneet vanhakantaiseen ajatteluun, josta heidän oli hyvin vaikea päästää ajatuksensa valloilleen. Minun ja kuulijoiden ikäero taisi olla myös yksi este. Olinhan vasta alle 30-vuotias, ja siihen aikaan nuoria ei kuunneltu – varsinkaan liike-elämässä. Nyt on toisin, sillä uusi teknologia on tuonut yhä nuoremmat liike-elämän edelläkävijöiksi – hyvä niin!
Seuraavaksi aloin esitellä ideaani rakennusliikkeille ja sijoittajille. He ottivat ideani ja parin vuoden työni tulokset mielellään vastaan hyödyntääkseen niitä itse myöhemmin.
Olin hakenut ja saanut Jäätiön leirintä ja lomakyläalueelle uuden rakennuskaavan sekä 13.000 m2 rakennusoikeutta matkailurakentamiseen. Se oli siihen aikaan harvinaista, että yksityiselle maa-alueelle sain niin huomattavan määrän rakennusoikeutta.
Rakennusoikeuden sain siksi, että olin aiemmin suunnitellut lomakylän laajennushankkeen, jossa Jäätiön lomakylää olisi remontoitu ja laajennettu tasokkaammilla hirsimökeillä ja ravintolalla. Hain rahoitusta KERA:lta sekä KTM:ltä. Sain lainan ja investointiavustuksen, mutta en sitä määrää, jonka olisin kannattavan investoinnin toteuttamiseksi tarvinnut. Investointi kokonaisuudessa oli useita miljoonia markkoja. Hautasin suunnitelman, mutta nyt minulla oli rakennusoikeutta, jolla pystyin menemään vapaasti eteenpäin.
Kesällä 1987 aloin etsimään ostajaa tai yhteistyökumppania viikko-osake- omistukseen perustuvan lomakylän rakentamiseksi Jäätiön leirintä ja lomakylän alueelle. Otin työpöydälleni Oulun läänin puhelinluettelon keltaiset sivut. Etsin sieltä rakennusliikkeitä. Aloin soitella heille aakkosjärjestyksessä. Esitin asiani lyhykäisyydessään ensin puhelimessa. Muutama kiinnostui. Ensimmäisenä taisi olla Kontiotuote ja YIT.
Kontiotuote teki erittäin hyvän tarjouksen suunnitelmastani ja Jäätiön leirintä ja lomakylän maa-alueesta ja sen rakennusoikeudesta. Sillä rahalla olisimme veljieni kanssa pystyneet turvaamaan tulevaisuutemme taloudellisesti. Kontiotuotteella oli suunnitelmissa toteuttaa Jäätiön alueelle hirsimökkikylä, joka on nykyistä Katinkullan loma-asuntoaluetta -se olisi myyty viikko-osakkeina. Tarjous oli todella houkutteleva. Jos olisin sen hyväksynyt tarjouksen, niin Katinkullan tasoista ja suuruista lomakeskusta sinne ei olisi koskaan rakennettu.
Katinkullan rakentajan etsiminen, 1986-87, olin 29-30 vuotias
Kiinnostuneiden joukossa oli myös Rivira Oy. Esitin suunnitelmani toimitusjohtaja Tuomo Nauhalle, joka tuli Jäätiöön paikan päälle. Nauha oli kiinnostunut ideastani, mutta halusi, että esitän sen yhtiön asianajajalle Seppo Juurikolle.
Matkustin Helsinkiin ja sain sovittua tapaamisen Seppo Juurikon kotitoimistoon Pitkänsillanrannassa. Niin kuin Seppo aina muistaa sanoa, tulin saranapuolelta sisään suunnitelmieni kanssa. Seppo tarkoitti sillä sitä, että hänellä oli silloin monta rautaa tulessa. Hän oli kallis ja arvostettu liikejuristi Helsingissä.
Seppo oli erilainen juristi kuin aiemmin tapaamani. Melkein kättelyssä hän sanoi, ettei ole lakikirjoja avannut oikeustieteellisestä valmistumisen jälkeen. Vaikka lakikirja näytti työpöydällä olevan.
Ymmärsin lausahduksen niin, että hänen ajatuksensa ei ole sidottu kirjoitettuun sanaan, vaan hänellä löytyy ”näkemystä” uusille asioille.
Siinä Sepon toimistolla, valtavien paperivuorien keskellä, esittelin hänelle ideani viikko-osakeomistuksesta, lomakylästä, Jäätiön maa-alueesta ja Vuokatista. Seppoa askarrutti eniten Vuokatti, sillä hän ei ollut siellä käynyt eikä arvostanut sitä matkailukohteena. Seppo oli aiemmin toiminut Etelä-Suomen matkailukohteissa sekä Lapissa. Kaivoin laukustani tilastokeskuksen matkailutilastot, Vuokatin ja muiden matkailukohteiden osalta, niin Sepolla aukesi silmät. Vuokatissa on elämää ympäri vuoden. Olin nyt löytänyt liike-elämän sielunveljen, joka ei ollut vanhoihin kaavoihin kangistunut.
Seuraavan kerran tapasin Sepon Iso-Syötteellä, jota hän oli ollut rakentamassa. Lähdin Kajaanista ajelemaan Pudasjärvelle, jossa silloinen tyttöystäväni Sirpa Kinnunen oli hammaslääkärinä, ja jatkoimme sieltä Iso-Syötteelle. Seppo oli järjestänyt meille sieltä kelohonkamökin.
Ehkä siellä Seppo sanoi minulle, jos hanke on mielestäni niin hyvä, niin perustetaan yhtiö yhdessä. En vielä siinä vaiheessa antanut lopullista vastausta, sillä Kontiotuotteen selkeä rahallinen tarjous oli taustalla.
Seuraavalla viikolla kävelin Sotkamon kunnanjohtajan Leevi Rentolan huoneeseen. Taisin kävellä vielä punaisten valojen ohitse. Esitin Leeville suunnitelmani ja vaihtoehdot. Myydäänkö suunnitelma Kontiotuotteelle vai toteutetaanko se yhdessä Rivira Oy:n ja Seppo Juurikon kanssa.
Silloin en päättänyt vielä mitään, vaan Leevi lupasi tutkia Sepon taustat. Seuraavaksi kävin Sotkamon Säästöpankin toimitusjohtaja Keijo Aaltosen luona. Hän lupasi tavata Seppo Juurikon Helsingissä selvittääkseen tämän taustoja. Nykyään taustaselvittely hoidettaisiin googlella, mutta ei siihen aikaan.
Katinkullan perustaminen syksyllä 1987, olin 30-vuotias
Aloin saada erittäin myönteistä palautetta Seppo Juurikosta pätevänä liikejuristina ja menestyksekkäänä yrittäjänä. Kontiotuotteen rahat saivat siis jäädä ja perustettiin Rantakatin Lomakylä Oy, jossa oli ensin mukana Tuomo Nauha, Seppo Juurikko ja minä veljieni kanssa.
Jo alkuvaiheessa Tuomo Nauha jäi pois, jonka jälkeen Seppo omisti yhtiöstä 50 %, minä 25 % ja viisi veljeäni yhdessä 25 %, mutta minulla oli yhtiössä 50 % äänivallasta. Seposta tuli yhtiön hallituksen puheenjohtaja ja minusta toimitusjohtaja, näin siis muodollisesti osakeyhtiölain mukaisesti. Seppo muistelee, että päätös yhtiöstä syntyi Jäätiön talon pihakeinussa.
Seuraavaksi lomakylä suunnitelma laajeni golfkenttään ja Katinkulta klubirakennukseen. Näin se tapahtui – ”Katinkulta konseptin” luominen.
Olin toiminut jo pitkään matkailualalla yrittäjänä, paikallisessa matkailuorganisaatiossa, maakunnallisessa matkailuorganisaatiossa sekä kahdessa valtakunnallisessa matkailuorganisaatiossa. Minulla oli kokemusta ja näkemystä siitä, että kaikista tärkein onnistuneen loman kannalta on säätila. Vesisateella ja kovalla pakkasella kannattaa olla mahdollisuus harrastaa tai nauttia lomasta sisätiloissa. Ravintolat ja ulkoharrasteet eivät riitä.
Eli suunnitelmani loma-asuntoalueesta ei täytä lomalaisten vaatimuksia, eikä ole muutenkaan erottuva Suomen matkailukartalla. Oli luotava jotain aivan muuta ja ainutkertaista.
Katinkullan rakentamisen aloittaminen 1988, olin 31-vuotias
Kevättalvella 1988 esittelin täysin uudentyyppisen idean Juurikon Sepolle Helsingissä Hotelli Vaakunassa, missä asuin sen viikon. Meillä oli yhden toisen yhtiön hallituksen kokous, jossa paikalla taisi olla myös Juha-Veli Jokinen, joka oli siinä yhtiössä osakkaana. Alustin Seppoa aivan uudella liikeidealla. Ideani oli viikko-osake tenniskentistä, sillä Seppo harrasti silloin tennistä. Seuraavana tulivat squashkentät. Squashia olin itse harrastanut ja sitten sulkapallokentät. Eli samalla viikko-osakesysteemillä voitaisiin toteuttaa rakennus, joka turvaisi myös huonoina aikoina viikko-osakkeen omistajien loman onnistumisen. Seppo ei ensin innostunut, mutta kun tein hänelle laskelmat, niin hän alkoi kiinnostua.
Myöhemmin tuli mukaan vielä kylpylä, ravintolat, kauppa, parturit, hierojat, punttisali sekä lastenhoitopalvelut, jotka lisäpalveluina lomalaisille turvaisivat onnistuneen loman kaikkina vuodenaikoina riippumatta säätilasta. Näin alkoi muodostumaan ainutlaatuinen matkailun kokonaisuus, jonka rahoituksen ja ylläpidon maksaisivat viikko-osakkeen omistajat.
Viimeisenä tulivat keilaradat. Olin kesällä 1988 Portugalissa lomalla ja huomasin, että miten suosittua oli keilaaminen lomalaisten keskuudessa. Mukavalla porukalla oluttuopin kanssa pystyi viettämään ilta-aikaa rennosti keilaamalla. Tultuani Portugalista Suomeen soitin Sepolle uudesta ideastani. Sen jälkeen soitin Katinkulta klubia suunnittelevalle arkkitehti Juha Paldaniukselle. Hän ei ollut mitenkään innostunut keilarataideastani, sillä klubirakennuksen piirustukset olivat jo pitkällä ja rakennelaskelmat oli tehty.
Totesin Paldaniukselle, että piirtäkää ja laskekaa uudelleen, mutta rakennukseen on saatava keilaradat. Klubirakennukseen tuli sitten keilaradat, joista tuli suosituin harrastus. Golfkenttä toteutettiin myös samalla tavalla.
Tavanomaisella liiketoiminta-ajatuksella, jossa on tunniksi vuokrattavat kylpylä ja harrasteet, ei olisi ollut mahdollisuutta toteuttaa Katinkullan klubirakennuksen investointia. Emme olisi saaneet sellaiselle rakennukselle rahoitusta, edes SKOP:sta, eikä sitä myöskään olisi saanut koskaan liiketaloudellisesti kannattavaksi.
Näin siis syntyi ”Katinkulta konsepti” kokonaisuudessaan, jota on sitten kopioitu ensin Ruotisin Åreen ja muihin Holiday Clubin kohteisiin
Katinkullan ensimmäinen vaihe saatiin valmiiksi 1991 marraskuussa, olin 34 vuotias
158 korkeatasoista loma-asuntoa
18-väyläinen golfkenttä
Katinkulta klubi
- 5- ravintolaa
- 4-tenniskenttää
- 4-sulkapallokenttää
- 4-squash kenttää
- 6- keilarataa
- Kuntosali
- Kauppa
- Parturi- ja kosmetologipalvelut
- Trooppinen kylpylä ja ulkoallas
- Useita saunoja
- Kokoustiloja
Kuvassa osa Katinkullan lomakeskuksesta. E3BE0706-77D2-4A9A-BA2E-A5085B83924C_1_201_a
28..10.1992 SKOP haki yrityksemme konkurssiin laittomasti, erittäin menestyvän yrityksen. Olin 35 vuotias. Katinkullan kehittäminen ainutlaatuiseksi kansainväliseksi matkailukohteeksi jäi kesken.
Oikeutta emme koskaan saaneet ja kunnia Katinkullasta annettiin toisille.
Tässä konkurssihetken luvut, omaisuus ja velat. KRP:n rikostutkinnan aineistosta.
Katinkullan investoinnin tulot ja kulut konkurssihetkellä. 
Katinkullan investoinnin tulot ja kulut konkurssihetkellä.
Olin vasta 35 vuotias ja sen jälkeen elämäni muuttui ja tällainen oli elämäni 1992 jälkeen
Tuhlattu lapsuus ja nuoruus. Aloitin työni jo 9-vuotiaana perheyrityksessämme ja sitä aiemmin osallistuin maatilamme töihin. Koulu- ja opiskelulomat tein töitä parhaimmillaan 24/7 kolme kuukautta putkeen jo 15-vuotiaana. 35-vuotiaana olin tehnyt jo 47:n työvuoden työt. Se ei parantanut tulevaisuuttani, vaan tuhosi lopun elämäni.
1992, Konkurssin tehnyt, muistan hyvin sen seuraavan päivän, kun mietin pitkään Kajaanin kodissani, että uskallanko mennä ulos kaupungille. Kun menin, niin tuttavat eivät enää tervehtineet, vaan käänsivät päänsä. Konkurssiin liittyy myös valitettavan yleinen näkemys, että konkurssin tehnyt on rikollinen. Minunkin kohdalla huhut ja vihjailut, että olisin laittanut muutaman miljoonan syrjään. Se tuntuu todella pahalta kuulla tuttaviltani juoruista, että olisin tehnyt törkeän velallisen rikoksen, kun rikollinen en ole.
1993, Linnakundi, vankilassa kaksi yötä, kylläkin vapaaehtoisesti, mutta pakotettuna josta rikosrekisterimerkintää ei tullut. Minua vaadittiin vannomaan Kajaanin kihlakunnanoikeudessa yrityksemme konkurssipesäluettelo oikeaksi, mutta en voinut sitä tehdä, sillä meidän 700milj.mk:n omaisuus oli rahoittajapankkimme SKOP:n toimesta ja yhtiön KHT-tilintarkastajan avustuksella alennettu 190milj.mk:aan. En vannonut väärää oikeaksi, joten minut laitettiin painostusvankeuteen, eli oikeus määräsi minut selliin, että vahvistaisin vääryyden oikeudessa. Kaksi vuotta olisin siellä saanut elää täydellä ylöspidolla, mutta vain kaksi yötä olin, sillä minulla oli taistelu kesken rikollisia vastaan, mutta puolueetonta ja riippumatonta oikeudenkäyntiä emme koskaan saaneet. Omaisuutemme omistus siirrettiin myöhemmin Luxemburgin veroparatiisiyhtiön omistukseen halvalla Valtiovarainministeri Sauli Niinistön siunausksella. Omaisuudellamme on tienattu yli satamiljoona euroa.
Tässä yksi esimerkki kuinka KHT tilintarkastaja muutti kuukaudessa omaisuutemme arvoja.
Näin kuukaudessa KHT tilintarkastaja romahdutti esim. yhden osan 
Kaksi yötä vankilassa, koska en suostunut vannomaan väärennettyä pesäluetteloa oikeaksi. KHT tilintarkastaja oli antanut lausunnon elokuussa 1992, että varovaisestikin arvioiden omaisuuden arvo on 600milj.mk ja sama tilintarkastaja laati pesäluettelon kolme kuukauden kuluttua, jossa omaisuuden arvo oli tekaistu 190mil.mk:si
Rikoksenuhri, mutta syyllinen, sen olen saanut kokea karvaasti, että Suomessa 90-luvun pankkkikriisissä uhrattiin meidän suku ja 65.000 muuta yrittäjää. Maan hallituksen talouspolitiikan ja pankkien ryöstönuhri on luonnollisesti syyllinen menetyksiinsä. Ammattitaidottomat tuomarit tuomitsevat ihmisiä maanpäälliseen kadotuksen, joko tiedostamattaan tai tarkoituksella. Kahdeksan vuotta yritin käydä oikeutta rikollisia ja ryöstäjiä vastaan, mutta KRP:n pitkä ja uuras työkin valui hukkaan. Rikoskomisariot näkivät, että rikos on tapahtunut, mutta syyttäjä ei syyttänyt. Emme saanet edes mahdollisuutta hakea oikeutta tuomioistuimsessa, se meiltä evättiin. Tapahtuneen vääryyden seurauksenai menetin äitini ja kaksi veljeäni. Yli kaksikymmentä läheistäni haavoittui. Lähes sadan vuoden kovalla työllä hankitun omaisuuden, yrityksen ja kodit menetimme yhdessä päivässä. Talvisodassa menetin vain setäni, mutta tämä ”sisällissota” aiheutti enemmän tuhoa ja kärsimystä.
1992-2005, Velkavanki 13 pitkää vuotta + viiden vuoden velkasaneeraus, ilman kansalaisluottamusta, luottotiedoton. Syrjäytettynä yhteiskunnan ulkopuolelle. Vain rajoitetut oikeudet toimia kansalaisena, ei luottokorttia, ei oikeutta vuokra-asuntoon, ei vakuutuksia, ei puhelinliittymää…ei ei ei, kuin jalkapuuhun sidottuna keskellä toria. Näet elämän ympärilläsi, mutta et voi siihen vapaasti osallistua.
Työtön ja köyhä, elin työttömyyspäivärahalla 1.800mk/kk 1.12.1992-syksyyn 1994. ”Tökärikortti” minulla on vielä tallessa. Tökäripäivänä kävin ostamassa säilykkeitä, että saan varmasti syödä. Kaikki muut kulut jäi maksamatta myös asunnon yhtiövastike, mutta taloyhtiö ei minua kovistellut. Puhelin oli välillä poikki, mutta veljeni maksoivat välillä laskun ja puhelin jälleen toimi. Ystävien luona kävin useasti syömässä. Kajaanin sosiaalitoimisto ei suostunut maksamaan puhelinlaskujani ja yhtiövastikkeita kodistani, vaikka olin tuonut maakuntaan kymmenien miljoonien verotulot.
1995, Kodin menettäminen pakkohuutokaupassa konkurssin jälkeen. Kävin ostamassa Kainuun Sanomat Helsingin rautatieasemalta ja luin siitä itkien kotini pakkohuutokauppailmoituksen Kajaanissa, istuen Kaisaniemen puiston penkillä Kansallisteatterin takana Helsingissä. Kotini sai uudet omistajat 290.000mk:lla, kun ystäväni 20m2 pienempi ja vaatimattomampi asunto myytiin naapurissa samaan aikaan 560.000mk:lla Samalla menetin kotiseutuni Kainuun.
Isänmaan menettäminen, kun en saanut luottotietojeni takia vuokra-asuntoa Suomesta ja Sotkamon kunta hylkäsi avunpyyntöni, jossa pyysin, että kunta vuokraisi asunnon ja minä vuokraisin sen kunnalta ja maksaisin kunnalle vuokran. Olin luonut Sotkamon kuntaan satoja pysyviä työpaikkoja ja tuonut kymmeniä miljoonia veromarkkoja, mutta sillä ei ollut mitään merkitystä. Vaihtoehdoiksi jäi itsemurha tai maasta muutto ja silloin jouduin muuttamaan pakosta toiseen maahan – Viron Tarttoon 1997.
Koditon ja irtolainen, 15.12.1997-30.3.1998, vailla osoitetta,, jolloin asuin kahdeksan ystäväni sohvalla Suomessa ja ulkomailla. Luottokelvottoman en saanut vuokrattua asuntoa Suomesta!
Toisen kotimaan menettäminen, joulukuussa 2000. Olin sopeutunut jo Viron Tarton elämään, kun Kajaanin maistraatilta tuli kirje, että minun on ilmoitettava asuinpaikkani sakon uhalla, jolloin olisin menettänyt KELA kortin, eli minulla ei olisi ollut enää minkäänlaista sosiaaliturvaa. Silloin jouduin pakotettuna muuttamaan Euroopan unioniin kuuluvaan maahan, jolloin pakenin Espanjaan joulukuussa 2000.
Ymmärsin armeijan käynnin tarpeettomuus. Olen käynyt armeijan, ilmavoimien viestikoulun erikoiskoulutuksen, jonne oli 307 hakijaa ennen armeijan alkua ja kuusi meitä vain hyväksyttiin. Reserviupseeri kouluun en voinut mennä, koska autoin samalla vanhempiani yritystoiminnassa, jolloin välimatka olisi ollut liian pitkä. (olin perheyrityksessämme töissä jo 9-vuotiaasta lähtien) Minulla todettiin varusmiesaikana fyysinen sairaus, mutta en halunnut luopua kansalaisvelvollisuuteni täyttämisestä. Sain hiukan helpotusta esim. 30km hiihtolenkillä täyspakkaukseni painoa kevennettiin, mutta rynnäkkökiväärini kannoin. Varusmiespalvelusaikaa oli jäljellä vielä puoli vuotta, kun isäni kuoli ja minulle jäi hoidettavaksi kolme perheyritystä. En hakenut vapautusta vaan sovin armeijassa esimiesteni kanssa puhelimen käytöstä ja hiukan pidemmistä lomista, että pystyin hoitamaan yritykset. Palkkasin henkilökuntaa, hoidin lainaneuvottelut, tein markkinointisuunnitelmat, kirjanpidon, verotuksen jne. Varusmiespalveluksen loputtua olin alikersantti, sillä esimieheni oli unohtanut esittää minulle kersantin arvoa. Sain Karjalan lennostossa ainoana mitalin ansiokkaasti suoritetusta varusmiespalveluksesta. Kertausharjoituksiin osallistuin innolla ja olen nyt kersantti. Suoritin velvollisuuteni yhteiskuntaa kohtaan, joka perääntyi, kun siltä apua tarvitsin.
Nuoren eläkeläisen häpeä, eläkkeelle jo 43-vuotiaana. Minulla ei ollut koskaan suunnitelmissani lopettaa työntekoa. Vanhuuden päivien varalle minulla oli suunnitelmissa pyörittää pientä tasokasta hotellia. Töihin minusta ei enää koskaan ole. Todellisuudessa kuolin henkisesti jo syksyllä 1992, kun SKOP oli ryöstänyt meidät – en halunnut enää elää sen jälkeen, joten kuolin henkisesti jo silloin.
Humalainen selvinpäin 2012-2018, minulla oli huimauskohtauksia, jotka kestivät viidestä minuutista viiteen tuntiin pari kertaa melkein joka viikko, josta johtuen saatan menettää tasapainoaistini yhtäkkiä. Kohtaus saattaa kestää jopa tuntejakin, jolloin ulkopuolelta katsottuna näytän humalaiselta. (onneksi se on nyt kuitenkin laantunut)
Yksinäisyys, se on se olotila, jota olen saanut surukseni elämässäni eniten kokea. Nuoruudessani ystävieni seurassa, jotka eivät olleet yksin, perheyrityksemme Jäätiön Lomakylän kesäyöt, jolloin olin yövartiossa, yksinäiset yöt Kajaanissa, Helsingissä, Tartossa, Espanjassa…Menen nukkumaan yksin, herään yksin, yksin syön aamiaisen, lounaan ja illallisen. Vuoden aikana minulla on ehkä mahdollisuus nauttia muutaman kymmenenä päivänä jonkun seurasta ruokaillessani, muuten seuranani on lehti, kirja tai älypuhelin. Minulla on valtavasti ”ystäviä” ja tuttuja ympäri maailmaa, mutta en keksi heidän joukostaan ketään, jolta voisin kysyä esim. tästä tekstistäni, että onko se asiallinen, en halua vaivata ketään. Kotiseudun ja kotimaan menttämisessä jälkeeni jäi sukulaiset ja läheiseet ystäväni. Pakkomuutot eri maihin tuhosivat elämälle arvokkaat sosiaaliset verkostot.
Nämäkään kärsimykset ja leimat eivät riittäneet elämäni tuhoamisessa, kun lisäksi vietiin vielä kunnia ja maine. Satoja ihmisiä jo 38-vuotta työllistäneen yrityksemme luomisesta, perustamisesta ja toteuttamisesta annettiin kunnia, arvonimi ja palkinnot toisille. Todellinen historiani Kainuun ja Suomen yhteiskunnan hyväksi riistettiin minulta ja palkittiin henkilöitä, joilla ei ole osaa eikä arpaa siihen, minkä minä, sukumme ja yhtiökumppanimme olemme tehneet.
Eli kaikki meni: koti, kotiseutu, kotimaa, uskonto, rakkaus, ystävät, omaisuus, yritys, terveys ja vielä kunnia varusmiespalveluksesta ja suuryrityksen perustamisesta.
Sen lisäksi menetin vielä uskoni Suomen oikeuslaitoksen puolueettomuuteen ja riippumattomuuteen.
Mikä onni, vasta 60-vuotta ja kaiken tämän olen saanut elää ja kokea, niin voisi myös todeta.
Joskus mietin sitä, että Jumala ei ollut luomisessani mukana vaan oli vapaalla ja tähdetkin oli miten sattuu.
Joku voi sanoa, että itse tieni valitsin ja niin sen olen aina tehnyt, mutta useimmiten laittamalla toisten onnen ja hyvinvoinnin etusijalle vaikka sitä ei huomattaisi.
Uskoin ja toivoin, että olisin saanut avoimilla blogeillani Suomea ja maailma paremmaksi, mutta olen saanut huomata, ettei minua kukaan kuule tai ota vakavasti, kun en ole julkisuuden henkilö tai rikollinen. Yritin löytää elämälleni tarkoituksen, mutta en sitä vielä näe? 700.000 eri lukijaa oli blogejani luettu vuoteen 2019 mennessä Suomessa ja ympäri maailmaa. Kiitos Uudelle Suomelle mahdollisuudesta kirjoittaa, mutta mietin sitä, että olenko täysin turhaa työtä tehnyt? Niklas Herlinille kiitos, kun perusti Uuden Suomen blogialustan ja kannusti minua kirjoittamaan.
Jo kahdenkymmen neljän vuoden ajan ainut syy, että olen jaksanut vielä seuraavan päivän on se, että aamuisin olen päättänyt, että yritän kaikkeni auttaa toisia heidän ongelmissaan ja kärsimyksissään sekä olla mahdollisimman ystävällinen ja huomioida toisia ihmisiä ja muita eläviä olentoja.
Onnellisena nukahdan, mutta surullisena herään aamuun – vielä on kestettävä tämäkin päivä. Kuolema minua ei pelota vaan elämä.
Kynttiläni alkaa palamaan loppuun, ja en tahdo enää yksin jaksaa sitä uuteen vaihtaa.
Välittämällä toisista, niin meistäkin saatetaan välittää.
Lisää lunta tupaan kotikunnaltani ja Presidentiltä.
Katinkullan perustamisesta ja rakentamisesta kotikuntani Sotkamo suositteli Kauppaneuvoksen arvonimeä sinne vuonna 1998 tulleelle Vesa Tengmanille, jolle Presidentti myös sen arvonimen myönsi. Yritin saada sitä peruttua, mutta vääryyttä ei Suomessa korjata.
Tässä sitä koskeva kirjeenvaihto.
Kotikuntani Sotkamon suositus minun ansioillani
Kotikuntani Sotkamo
Presidentin kanslian vastaus
Eduskunnan oikeusasiamiehen 1. vastaus
-
Eduskunnan oikeusasiamiehen 1.vastaus
Eduskunnan oikeusasiamiehen toinen vastaus
Eduskunnan Oikeusasiamiehen kanslian viimeinen vastaus
Eduskunnan oikeusasiamiehen kirje 3.1.2020.
Arvonimilautakunnan esittelijän pahoittelukirje
Arvonimilautakunnan esittelijän pahoittelu kirje.
Järkyttävät oli ne seuraukset meidän perheelle, josta en pääse koskaan yli.
Näin sitten valtion hallussa ollut roskapankki SKOP surmasi äitini ja hänen poismenonsa jälkeen vielä kaksi hänen poikaansa, veljeni Eeron ja Veijon.
Jospa joku veisi kynttilän puolestani sukuhaudallemme jouluaattona, niin kuin minulla oli ennen tapana.
Sukuhautamme Sotkamossa, jossa lepäävät äitini ja kaksi veljeäni, jotka kuolivat ennenaikaisesti yrityksemme ryöstön seurauksena.
Äitimme Lilian, Lilli, kuoli 1997, 71v, viisi vuotta konkurssin jälkeen, toivottomuuteen. Se söi äitini hengiltä, sillä hän ei voinut tehdä mitään, kun hänen kuudelta lapseltaan ja kolmeltatoista lapsenlapselta vietiin kodit ja omaisuus. Kuuntelin vähän aikaa sitten äitini puhelinvastaaja viestin minulle 90-luvulta, kuinka hän itkukurkussa kertoo ulosottomiesten käyneen hänen kotonaan kiinteistövälittäjien kanssa arvioimassa kotitaloamme, jossa äitini asui. Maatilamme päärakennus, jonka tiluksille Katinkullan rakensimme.
Veljeni Eero, kuoli 2001, 47v kahdeksan vuotta konkurssin jälkeen. Eero oli yrittänyt hakea velkasaneerausta kahdeksan vuotta. Ei saanut, koska yrityksemme ryöstäneet SKOP:n pankkiirit estivät sen aina Kajaanin käräjäoikeudessa. Hän pääsi vihdoinkin tammikuussa 2001 velkasaneeraukseen. Sai yhtenä maanantaina myönteisen päätöksen, mutta se tuli vuosia liian myöhään, sillä kahden päivän kuluttua keskiviikkona hänen terveytensä petti kahdeksan taisteluvuoden uuvuttamana ja hän kuoli kotonaan. Kaksi pientä poikaa jäi ilman rakastamaansa isää ja vaimo menetti rakkaan puolisonsa.
Veljeni Veijo, 61v, teki itsemurhan lääkkeillä 2013. Edellisenä iltana hän oli ollut käymässä ystävänsä luona ajamallaan taksiautolla. Oli lähtenyt ystävänsä luolta ja jättänyt autonsa ystävänsä pihaan. Oli todennut lähtiessään: ”Minun ajoni on ajettu”. Sen jälkeen hän meni kotiinsa ja oli ottanut lääkkeitä. Seuravana aamuna hänet löydettiin kuolleena. Kuolinsyyksi merkittiin ”Myrkytystila”. Sanaa itsemurha ei kuolintodistuksessa ole. Se on jätetty joko tarkoituksella tai hienotunteisuus syistä merkitsemättä. Näin kuolintodistukset ovat väärennettyjä, joten kukaan ei tiedä todellista itsemurhien määrää. Veljeni Veijo, oli 90-luvun pankkikriisin itsemurhauhri 21-vuotta konkurssin jälkeen. Samoin vielä tänäkin päivänä 90-luvun pankkikriisin uhrit tekevät joko suoranaisia itsemurhia tai yrittävät tappaa itsensä alkoholilla. Veljelleni oli raskasta kestää ne 21-vuotta konkurssin jälkeen kotiseudullamme Sotkamossa taksinkuljettajana. Kymmeniä kertoja, niiden vuosien aikana, hän minulle soitti ja kertoi sen ja sen kunnan poliitikon, virkamiehen tai Katinkullan asukkaan lähettäneen minulle terveisiä. Hän kertoi, kuinka jokainen heistä valitteli kohtaloamme, taputti olalle, mutta kukaan heistä ei kysynyt, että miten voisin auttaa? Kaksi lasta ja lapsenlapset jäivät suremaan rakastettua isää ja isoisää.
Järkyttävää oli sivusta seurata avuttomana, kun veljeni menettivät kotinsa ja heidän lapsensa synnyin kotinsa. Tämän teki Sotkamon Säästöpankki, joka oli valmistellut sen suunnitelman jo helmikuun lopussa 1992. Eli 8 kuukautta SKOP järjestämää konkurssia aiemmin, kun SKOP:n pankkiiri oli käynyt kertomassa konkurssi suunnitelman. Jo parin viikon kuluttua Sotkamon Säästöpankki oli vaatinut sairaan vajaavaltaisen äitimme omaisuuteen kiinnityksen yhden veljeni pienelle lainalle, jossa oli jo vakuudet olemassa. Asia selvisi Skopin johtokunnan pöytäkirjoista, jotka KRP:n takavarikoi. Pankki vaati vakuudet realisoitavaksi kiireellä, ennen kuin edes pesäluetteloa oli vannottu rikostutkinta valmistunut. Järkyttävää kiristämistä ja painostusta pankin puolelta, kaikki puhelut ovat siltä ajalta tallessa.
Ja mikä törkeintä, YLE:n ohjelmassa kunnia annettiin vielä Katinkullan luomisesta Keskustapuolueen kunnanjohtajalle
